Mesut Özilin edelliset vuodet ovat olleet haasteellisia – etenkin jalkapallon parissa.

Özil jätettiin sivuun Arsenalin edustusjoukkueen toiminnasta kesällä 2020. Saksalainen viihtyi sen jälkeen noin puolen vuoden ajan Lontoossa, ja lopulta siirtyi ilmaiseksi Fenerbahçeen.

Fenerbahçessa Özil on kohdannut samanlaisen kohtalon. Özil ehti pelata Fenerbahçessa reilun vuoden ennen kuin hänet siirrettiin sivuun edustusjoukkueesta. Özil harjoitteli päättyneellä kaudella viimeiset kaksi kuukautta yksikseen, eikä mahtunut enää joukkueen vahvuuteen.

Özilin sopimus Fenerbahçen kanssa päättyy vasta kesällä 2024, mutta seura haluaisi päästä hänestä eroon välittömästi. Özil kuitenkin julkaisi hiljattain tiedotteen, jossa hän kertoi päättäneensä jäädä Fenerbahçeen ja tekevän kaikkensa palatakseen joukkueeseen.

Özilin edustaja Erkut Sögüt kertoi Telegraphin haastattelussa, että pelaaja todennäköisesti lopettaa ammattilaisuransa sitten, kun hän jättää Fenerbahçen.

– Uskon, ettei hän enää pelaa jalkapalloa toisessa seurassa. En näe sen tapahtuvan. Se on joko Fenerbahçe tai ei mitään. Fenerbahçen jälkeen hän keskittynee enemmän e-urheiluun. Hän on todella hyvä pelaamaan Fortnitea ja en yllättyisi, jos hän pelaisi sitä joskus kilpailullisesti, Sögüt paljasti.

Lähde: MARCA