Petoksesta syytetyltä Sepp Blatterilta itsevarma lausunto – korruptoituneiden FIFA-pomojen oikeudenkäynti alkoi tänään
Kuva: Getty Images
Entisten FIFA-pomojen Sepp Blatterin ja Michel Platinin oikeudenkäynti petoksesta alkoi tänään.
Kaksikon korruptiotapausta käsitellään seuraavan 11 päivän ajan Sveitsin rikosoikeudesssa.
86-vuotiasta Blatteria syytetään FIFA:n johtoroolissaan tehdystä petoksesta yhdessä ranskalaislegenda Michel Platinin kanssa. Platinin odotettiin ennen pitkään korvaavan Blatterin liiton puheenjohtajana.
Platini oli myös läsnä keskiviikkona alkaneessa oikeudenkäynnissä. Hyvätuulisena paikalle saapunut Blatter uskoi vahvasti mahdollisuuksissaan.
– Todellakin, Blatter vastasi kysyttäessä hänen mahdollisuuksistaan voittaa oikeudenkäynnissä.
– Tunnen oloni optimisiseksi, kuten aina. Tämä on oikeudenkäynnin ensimmäinen päivä, joka tulee jatkumaan lähes seuraavat kaksi viikkoa. Asiat olisi huonosti, jos en luottaisi itseeni ensimmäisenä päivänä. Olen hyvin luottavainen.
Blatterin 17 vuoden mittainen jakso FIFA:n puheenjohtajana tuli vuonna 2015 päätökseensä hänen erottua roolistaan korruptioskandaalin jälkeen. Muutama kuukausi myöhemmin kansainväliset syyttäjät Sveitsissä paljastivat tutkintansa kahden miljoonan dollarin arvoisista maksuista FIFA:lta Platinille neljä vuotta aiemmin.
Sekä Blatter että Platini ovat kiistäneet syytteet heitä vastaan. Kaksikko on väittänyt sopineensa rahoista vuonna 1998 suullisesti. FIFA:n eettinen lautakunta kumosi heidän puolustuksensa ja molemmat karkotettiin johtorooleistaan jalkapallomaailmassa.
Blatter vakuutteli edelleen syyttömyyttään tapauksessa.
– Onko jalkapallo puolellani? Minä olen jalkapallo. Se on ollut sitä 45 vuoden ajan, kun olen palvellut FIFA:aa. Se on elämäni ja se on elämäntyöni. Aion nyt puolustaa hieman itseäni ja teen sen asianajajani kanssa. Minulla on puhdas omatunto.
Lähde: Independent
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Brasilia oli pulassa avausottelussaan – Carlo Ancelotti ”huolissaan”
- Ranskalaislegenda: Ousmane Dembélé on riskitekijä MM-menestykselle
- MM-kisoissa vastakkain turnauksen nuorin ja vanhin valmentaja
- Saksan Julian Nagelsmannilta päivitys Manuel Neuerin pelikunnosta
- Miksi MM-kisojen kohutilannetta ei näytetty televisiossa? FIFA kommentoi
- Ärsyttävätkö MM-pelien mainoskatkot? Kaksi uutta selainpeliä pitää ajatukset jalkapallossa
- FIFA teki kädenojennuksen USA:ssa käännytetylle somalituomarille
- Analyysi: Miksi ei ole olemassa hyviä jalkapalloelokuvia?
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Australia järjesti yllätyksen MM-viheriöllä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi