Virallista: Chelsea lainasi suomalaismaalivahdin Englannin Ykkösliigaan – ”Emme malta odottaa”
Kuva: Kalevi Hämäläinen / Palloliitto
Peterborough United tiedotti lauantaina lainanneensa Lucas Bergströmin riveihinsä Chelseasta ensi kaudeksi.
19-vuotias maalivahti pelasi päättyneellä kaudella Chelsean alle 23-vuotiaiden joukkueessa. Lisäksi hän oli Chelsean edustusjoukkueen nelosvahti ja istui penkillä yhdessä Mestarien liigan ottelussa.
Peterborough pelaa ensi kaudella Englannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösliigassa. Seura putosi toukokuussa Mestaruussarjasta Ykkösliigaan.
Peterborough’n päävalmentaja Grant McCann on innoissaan päästessään työskentelemään Bergströmin kanssa.
– Hän on hyvin arvostettu Chelseassa. Bergström on hyvä torjuja ja todella aggressiivinen keskityksissä, ja lisäksi hyvä jalalla pelaamisessa. Minun on annettava suuret kiitokset Carlo Cudicinille ja Chelsealle siitä, että he luottivat meihin, jotta voimme jatkaa Bergströmin kehittämistä. Emme malta odottaa hänen kanssaan työskentelemistä, McCann totesi tiedotteessa.
Bergström siirtyi TPS:n organisaatiosta Chelseaan kolme ja puoli vuotta sitten. Hän kuuluu Pikkuhuuhkajien ryhmään.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Pikkuhuuhkajista tuttu Dario Naamo valittiin Irakin alustavaan MM-kisajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen