FC Haka teki kesän ensimmäisen värväyksensä – ”Näyttöhalut ovat huipussaan”

Veikkausliigassa viidentenä oleva FC Haka tiedotti torstaina kesän siirtoikkunan ensimmäisestä värväyksestään. Hakaan siirtyy 21-vuotias FC Interin hyökkäävä keskikenttäpelaaja Elias Mastokangas loppukauden kattavalla lainasopimuksella.
– Hän tuo meille vaihtoehtoja hyökkäyspäähän. Me ollaan kaivattu luovuutta ja oveluutta sinne ja ”Mastolta” molemmat löytyy, Hakan valmentaja Teemu Tainio perusteli hankintaa.
Mastokangas debytoi Veikkausliigassa FC Interin riveissä jo kaudella 2017, ollessaan vain 16-vuotias. Todellista läpimurtoa ei Veikkausliigassa eikä varsinkaan Interissä olla kuitenkaan vieläkään nähty, korkeista odotuksista huolimatta.
Viime kaudella Mastokangas haki vauhtia lainapestiltä IFK Mariehamnista, ja täksi kaudeksi hän palasi Interiin suuremman vastuun toivossa. Minuutteja on tullut kuitenkin vain hyvin niukasti, viidessä sarjaottelussa yhteensä vain 138 minuuttia. Niinpä taas oli aika hakea vauhtia muualta, ja tällä kertaa Valkeakoskelta.
– Todella vaikea alkukausi takana. Peliaikaa ei ole paljoa tullut, vaikka olen ollut koko ajan täydessä kunnossa. Näytönhalut ovat kyllä ihan huipussaan loppukaudeksi, Kaarinan Poikien kasvatti kommentoi.
– Odottavaisin mielin saavuin tänne. Oon katsonut, kun täällä pelataan viihdyttävää ja maalirikasta futista, niin huikeata tulla mukaan ja auttaa taistelussa kärkisijoista.
– Ensin haluan auttaa joukkuetta voittamaan pelejä, mutta sen jälkeen tietysti itseltäni haluan tehoja myös, Mastokangas lisäsi.
Mastokankaan sopimus FC Interin kanssa kattaa myös kauden 2023.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat