Löytyihän se yksi iso seura, jonka kannattajat vaativat seurajohtoa hankkimaan Cristiano Ronaldon
Kuva: Getty Images
Argentiinan historian menestyksekkäimmän seuran, River Platen, kannattajat ovat käynnistäneet Twitterissä kampanjan aihetunnisteella #CR7ARiver. Kymmenien tuhansien twiittien avulla yritetään puolivakavasti maanitella Manchester Unitedissa pelaavaa Cristiano Ronaldoa siirtymään seuran riveihin.
Määrätarkoitukseen tähtäävä tempaus sai muutama päivä sitten inspiraationsa hyökkääjä Luis Suárezin paluusta poikavuosien seuraansa, uruguaylaiseen Nacionaliin. Siirtoa oli edeltänyt paikallisten penkkiurheilijoiden ankara nettikampanjointi siirron puolesta. River Platen kannattajat tosin tiedostanevat, että Ronaldon, 37, ja Suárezin, 35, tilanteet poikkeavat toisistaan jo senkin takia, että Ronaldo ei ole pudonnut niin kauas maailman kärjestä kuin Suárez. Hän oli viime kaudella ajoittain erinomaisessa vedossa.
Vaikka River Plate on historian valossa valtava seura — yhdeksännellä sijalla FIFAn viime vuosisadan ja IFFHS:n 1990– ja 2000-lukujen joukkuelistauksissa —, ei ole realistista odottaa Ronaldon siirtyvän sinne. Ei edes vaikka Ronaldo joskus totesi suosivansa eteläamerikkalaisista joukkueista juuri River Platea. Ei edes vaikka hänen edelliset siirtonsa osoittavat, kuinka tärkeää hänelle on olla seurassa, jossa häneen suhtaudutaan varauksettomasti ihaillen.
Jospa argentiinalaisten kaipaus antaa silti balsamia haavoille, joita Atlético Madridin kannattajat ovat saattaneet aiheuttaa. Atletin ultrakannattajajärjestö Frente Atlético näytti mielensä Ronaldo-huhuista Numanciaa vastaan pelatussa harjoitusottelussa ripustamalla katsomoonsa tifon, jossa luki isoin kirjaimin: ”CR7 EI OLE TERVETULLUT.”
Twitterissä ovat trendanneet myös pienemmässä mittakaavassa aiheet #CavaniABoca (suom. Edinson Cavani Boca Juniorsiin) ja #MessiARacing (suom. Lionel Messi Racing Clubiin).
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”


