Virallista: Luis Suárez löysi uuden seuran
Kuva: Getty Images
Luis Suárez on löytänyt uuden seuran.
Uruguayn pääsarjaseura Nacional tiedotti tehneensä loppuvuoden mittaisen sopimuksen konkarihyökkääjän kanssa. 35-vuotias Suárez matkustaa tuota pikaa kotimaahansa ja liittyy uuden seuransa vahvuuteen.
Suárez on Nacionalin oma kasvatti ja seuran edustusjoukkueen entinen pelaaja. Nacional-siirron myötä Suárezin 16 vuotta kestänyt ura Euroopan kentillä tuli päätökseensä.
Hyökkääjä neuvotteli muutaman viikon ajan Nacionalin kanssa ja osapuolet pääsivät lopulta yhteisymmärrykseen sopimuksesta.
Suárezin ykköstavoite oli jatkaa uraansa Euroopan huippusarjoissa, mutta lopulta hän ei saanut riittävän hyviä tarjouksia. Suárez pelasi edelliset kaksi kautta Atléticossa ja voitti ensimmäisellä kaudella La Ligan mestaruuden. Jälkimmäisellä kaudella peliaika putosi, eikä Atlético tarjonnut hänelle jatkosopimusta.
Sopimus on loppuvuoden mittainen, koska Suárez haluaa pitää pelikuntoaan yllä ennen marras-joulukuun MM-lopputurnausta. Kyseessä on Suárezin uran viimeiset MM-kisat.
Suárezin Nacional on mukana Copa Sudamericanan, eli Etelä-Amerikan ”Eurooppa-liigan” puolivälierissä. Elokuussa pelattavassa otteluparissa vastaan asettuu brasilialainen Atlético Goianiense.
La ilusión de todos, el amor por los colores y la alegría de volver a verte con la camiseta más linda del mundo 


¡Felices de tenerte en casa! @LuisSuarez9
#ElClubGigante
¡Felices de tenerte en casa! @LuisSuarez9
#ElClubGigante
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirtopommi! Man Cityn supertähti matkaa Espanjaan
- Cristiano Ronaldo vihjailee: uran viimeinen vuosi alkamassa ja edessä lajinvaihto
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus



