Ykkösen kauden yllättäjä teki kovan värväyksen – kokemusta HJK:ta ja ulkomaita myöten
Kuva: Juha Tamminen
Sarjanousija Järvenpään Palloseura on ollut toistaiseksi Ykkösen kauden 2022 suurimpia yllättäjiä. JäPS on napsinut ajoittain koviakin päänahkoja, ja on 16 pelatun sarjakierroksen jälkeen sarjataulukossa kuudentena ja siten kiinni ylemmän loppusarjan paikassa. Runkosarjaa on jäljellä vielä kuusi kierrosta.
Tiistaina JäPS tiedotti kotisivuillaan kovasta värväyksestä, sillä sen rivejä vahvistaa loppukauden kattavalla sopimuksella Enoch Banza. Banzalla on ikää vasta 22 vuotta, mutta hän on ikäisekseen jo erittäin kokenut pelaaja.
Parhaiten oikeana laitahyökkääjänä viihtyvä Banza on pelannut alkukauden Veikkausliigaa AC Oulussa. Ottelua oululaisten riveissä kertyi kaikkiaan yhdeksän, ja niissä Banza teki yhden maalin. Suomen Cupissa Banza teki niin ikään yhden maalin. Tuo osuma syntyi juuri JäPS:n verkkoon, kun järvenpääläisseura yllätti sarjatasoa korkeammalla pelaavan AC Oulun maalein 2-1 ja eteni cupissa puolivälieriin.
Myös Oulussa Banza pelasi JäPS:n tavoin lainapelaajana, sillä hänen pelaajaoikeutensa omistaa Norjan toisella sarjatasolla pelaava Raufoss IL. Banza pelasi viime kaudella Raufossissa 23 sarjaottelua Norjan kakkostasolla (yksi maali, kaksi maalisyöttöä).
Banza on HJK:n kasvatti, joka on pelannut Veikkausliigaa ja neljässä eri seurassa. Kasvattajaseurassa pääsarjaotteluita on tullut 11, KPV:ssä niitä kertyi 24, RoPS:ssa 16 ja AC Oulussa siis yhdeksän. Kaikkiaan 60 veikkausliigaottelun maalisaldo on seitsemän.
Ykkösessä Banza on pelannut aiemmin 14 peliä, kaikki HJK Klubi 04:ssä kaudella 2018. Maalitili Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla on vielä avaamatta.
Banza on kantanut yllään kentillä myös Suomen maajoukkuepaitaa. Alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa pelejä on tullut neljä ja alle 21-vuotiaissa kuusi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana