AS Romalle jälleen surkeita uutisia loukkaantumisrintamalla – sen sijaan luvassa positiivisia siirtouutisia
Kuva: Getty Images
AS Roma on lähtenyt kuluvaan kauteen suurin odotuksin.
Joukkue vahvistui kesällä merkittävästi ja etsii edelleen uusia pelaajia.
AS Roma on voittanut tähän mennessä molemmat sarjaottelunsa ja on Napolin ja Internazionalen kanssa Serie A:n jaetulla kärkisijalla.
Vaikka viikonloppu oli voitokas, sai José Mourinhon miehistö ikäviä uutisia loukkaantumisrintamalla. Tuore lainahankinta Georginio Wijnaldum mursi jalkansa harjoituksissa ja on tiettävästi loppuvuoden sivussa AS Roman vahvuudesta.
Sen sijaan sunnuntaisen Cremonese-voiton yhteydessä avainpelaaja Nicolò Zaniolo loukkasi olkapäänsä ja on roomalaislehti Il Messaggeron mukaan noin kuukauden sivussa pelikentiltä. AS Romalle takaisku on merkittävä, sillä joukkue joutuu melkoiseen otteluruuhkaan Eurooppa-liigan lohkovaiheen käynnistyessä.
Mourinho on julkisesti toivonut AS Roman seurajohdolta hankintoja siirtoikkunan loppuvaiheessa loukkaantumisten vuoksi.
La Gazzetta dello Sportin mukaan AS Roma on vahvistamassa muun muassa hyökkäystään, sillä Andrea Belottin siirto seuraan on aiempaa lähempänä. Belotti on vapaa agentti ja ollut ilman seuraa kesäkuun lopusta lähtien, kun hän jätti pitkäaikaisen seuransa Torinon.
28-vuotiaan Belottin viime kausi oli rikkonainen loukkaantumisten vuoksi, mutta hän onnistui siitä huolimatta tekemään kahdeksan maalia Serie A:ssa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti