EM-kisojen vaikutusta – Brightonin naisten joukkueen kausikorttien myynti kasvoi lähes 250 prosenttia
Kuva: Getty Images
Englannin pääsarjassa pelaava Brightonin naisten joukkue kertoo, että sen kausikorttien myynti on kasvanut 249 prosenttia vuoden takaisesta.
Brighton kiittää huimasta noususta Englannin maajoukkuetta, joka voitti tämän kesän naisten EM-kisoissa kultaa.
[readmore from=naisten-EM2022]
– Ensi kaudella Albionin Superliiga-otteluissa nähdään enemmän kausikorttilaisia kuin koskaan Englannin naisten voitettua Saksan sunnuntaina EM-loppuottelussa, hehkuttaa seura tiedotteessaan.
– Chloe Kellyn jatkoaikamaalin ansiosta Englanti voitti historiansa ensimmäisen aikuisten EM-turnauksen. Jalkapallokuumeen vallitessa maassa Albionin kannattajat ovat tukeneet naisten joukkuetta, sillä kausikortteja on myyty ennätysmäärä – 249 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavassa vaiheessa.
– Sunnuntain voitto Saksaa vastaan tuli täydelliseen aikaan naisten jalkapallolle tässä maassa, sillä se kasvaa räjähdysmäisesti joka kausi, iloitsee Brightonin päävalmentaja Hope Powell.
– Maajoukkueen toiminta oli inspiroivaa kaikille sukupuolille ja ikäryhmille, mutta erityisen jännittävää on tietää, että niin monet nuoret tytöt katsoivat ottelua, eikä heillä ole koskaan ollut enempää motivaatiota lähteä pelaamaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”