Entiseltä huippuhyökkääjältä suorat sanat José Mourinhosta: ”Tuntui kuin minut olisi tuhottu”

Jimmy Floyd Hasselbaink edusti Chelseaa vuodet 2000-04.
Pelätty hollantilaiskärki pelasi Chelseassa loistavaa jalkapalloa ja oli etenkin hyvin tehokas hyökkääjä. 177 virallisessa ottelussa syntyi yhteensä 87 maalia ja 23 maalisyöttöä. Ensimmäisen kahden kauden aikana syntyi yhteensä jopa 56 maalia.
Hasselbainkin ura Chelseassa päättyi kesällä 2004. José Mourinho saapui Chelsean päävalmentajaksi ja halusi päästä eroon Hasselbainkista.
Hasselbaink kertoi mielipiteensä Mourinhosta Proper Football -podcastissa.
– Tuntui kuin minut olisi tuhottu. Mourinho ei koskaan puhunut minulle ja se tuntui entistä pahemmalta. Voin lyödä vetoa siitä, että Mourinholle oltiin sanottu, miten vaikea jätkä olisin, jonka kanssa on vaikea tehdä töitä. Todellisuudessa asia ei ole suinkaan niin.
Mourinho hankki Didier Drogban Chelseaan. Drogbasta muodostui sittemmin todellinen Chelsean seuralegenda.
– Chelsea sai hankittua Drogban. Se oli huippuhankinta, mutta varmasti olisin voinut pelata hänen kanssaan.
Hasselbainkin mukaan Mourinho myönsi sittemmin hänelle tehneensä virheen.
– Puhuin Mourinhon kanssa ja hän kertoi tehneensä virheen. Ei minua kiinnostanut, mitä hän sanoi. Hänen olisi pitänyt pitää minut Chelseassa. Hän on loistava valmentaja. On uskomatonta, mitä hän on saavuttanut jalkapallossa, mutta minulle hän ei koskaan ollut erityinen.
Lähde: MARCA
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan