FC Haka kipusi neljänneksi sarjataulukossa – ottelua oli todistamassa suhteellinen yleisömeri
Kuva: Juha Tamminen
Valkeakosken Haka päihitti perjantain veikkausliigakierroksella AC Oulun lukemin 3–2 (1–1). Voiton toivat ulkomaalaisvahvistukset Logan Rogerson, Jude Ekow Arthur ja vaihtopelaaja Stávros Zarokóstas, joka onnistui maalinteossa taas viime hetkillä, vain muutama minuutti ennen ottelun päättymistä.
AC Oulun nimekäs hankinta Rasmus Karjalainen teki neljännessä veikkausliigaottelussaan kauden ensimmäisen maalinsa.
Haka siirtyi tuloksella sarjataulukossa neljänneksi ohi oululaisten. Kolme pistettä erottaa joukkueet toisistaan.
Kaikki puolin viihdyttävää ottelua (3–2-maalin jälkeen Hakan valmentaja Ossi Virta intoutui vaihtopenkillä tekemään Cristiano Ronaldon käsitteeksi muodostuneita tuuletuksia) seurasi paikan päällä 3 211 silmäparia. Katsojamäärä on Hakan suurin 13 vuoteen. Perspektiiviä luvun merkittävyydelle saa ottamalla huomioon, että Valkeakoski on vain noin 21 000 asukkaan kunta. Jos Helsingin kokoisessa kaupungissa yritettäisiin kerätä suhteessa yhtä paljon yleisöä, lehtereillä pitäisi istua noin 101 000 ihmistä.
MAALI 
Valkeakoskella aurinko paistaa, katsomot pullistelevat futiskansaa ja @FCHakaOfficial johtaa, kun Logan Rogerson pyyssyttää yläkulmaan
FC Haka-AC Oulu seitsemän minuutin kohdalla tilanteessa 1–0.
#veikkausliiga #tunnustaväriä
#HAKAACO
Valkeakoskella aurinko paistaa, katsomot pullistelevat futiskansaa ja @FCHakaOfficial johtaa, kun Logan Rogerson pyyssyttää yläkulmaan
FC Haka-AC Oulu seitsemän minuutin kohdalla tilanteessa 1–0.
#veikkausliiga #tunnustaväriä
#HAKAACO
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 13 vuotta huipulla riitti – nyt Niklas Süle kertoo, miksi valitsi amatöörijalkapallon
- Paraguayn valmentaja selitti syitä julkisuudessa tuomitulle pelitavalle
- Tilastot paljastavat: Onko tässä MM-kisojen pahin floppi?
- Lähde: Siirto on lähellä – nähdäänkö suomalainen Mestarien liigassa?
- Espanjan keskikenttäpelaaja tuo esiin uuden näkökulman Cristiano Ronaldosta
- Haastattelu: Tommi Pikkarainen kertoi miten Ghanan maajoukkuepelaaja päätyi VPS:ään
- Didier Deschamps paljasti – Kylian Mbappéa jouduttiin suojelemaan tulisessa MM-ottelussa
- LIVESEURANTA: Brasilia kohtaa huimassa ottelussa Norjan!
- Zlatan Ibrahimović MM-neljännesvälierästä: ”Olisin ottanut neljä punaista korttia”
- MTV:n selostaja hämmästeli MM-neljännesvälierän tuomarilinjaa: ”Tällaista ei ole nähty vuosiin”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Didier Deschamps paljasti – Kylian Mbappéa jouduttiin suojelemaan tulisessa MM-ottelussa
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Zlatan Ibrahimović MM-neljännesvälierästä: ”Olisin ottanut neljä punaista korttia”