HBL: HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström jätti seuran – puhui suunsa puhtaaksi: ”Kun kannattajat petetään, on peli menetetty”

Mika Lönnström on viime vuosina ollu tuttu nimi HIFK:ta koskevia jalkapallouutisia seuranneille. Jatkossa kommentteja antaa kuitenkin joku muu; 48-vuotias on jättänyt pestinsä seuran urheilutoimenjohtajana, ja suuntaa uusien haasteiden pariin. Lönnström avautui asioista suorasukaisesti Hufvudstadsbladetille.
Voit lukea koko ruotsinkielisen jutun täältä.
– Tuntuu hyvin raskaalta pakata tavarat, sillä tämä on aina ollut minun seurani. En kuitenkaan voi enää olla mukana nykyisen kaltaisessa toiminnassa.
Lönnströmin mukaan koko seuran kulttuurissa moni asia on huonolla tolalla.
– Mitä tulee pelaaja- ja valmentajarekrytointiin, tapahtui se ennen niin että minä esittelin mahdolliset hankinnat hallitukselle, ja keskustelin sitten pelaajista päävalmentajan kanssa ennen päätösten tekoa. Tänä vuonna asiat on tehty täysin toisin. Viimeisen valmentajavalinnan yhteydessä haastateltiin pariakymmentä ehdokasta, ja kaikkiaan nimiä oli listalla 47.
Uudet omistajat ovat ottaneet askeleen väärään suuntaan, valmennustöihin palaava Lönnström jatkaa.
– Sanoin omistajille alusta alkaen, että seurayhteisö on täällä vahva, ja kannattajat ovat yhtä kuin koko seura. Kaiken muun voi korjata, mutta kun kannattajat petetään, on peli menetetty. Monet kannattajat joiden kanssa olen puhunut, ovat kertoneet suoraan sanoen menettäneensä toivon.
Tämänhetkinen urheilullinen menestys – tai oikeammin sen puute, on seurausta toiminnasta.
– HIFK ei ole sarjataulukon viimeisenä sattumalta. On karua sanoa tämä ääneen, mutta sitä saa mitä tilaa. Toivon todella, että asiat alkaisivat taas rullata. Mutta vaikka sarjapaikka säilyisi, on sama arvopohja edelleen jäljellä.
Lönnströmin haasteet jatkuvat jalkapallon parissa; tiistaina vahvistui että hän ottaa vastaan saudiarabialaisen, maan kakkostasolla pelaavan Al-Bukiryah FC:n valmentajapestin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen