Katso: Mitä ihmettä? Maalivahdilta uskomaton nukahdus Saksan 2. Bundesliigassa

Viikonloppuna nähtiin hyvin erikoisia maaleja eurooppalaisen huippujalkapalloilun parissa. Pääosassa olivat maalivahdit, joilta nähtiin harvinaisen huonoja suorituksia.
Perjantaina Saksan Bundesliigassa Freiburgin maalivahti Mark Flekkenillä oli näppinsä pelissä joukkueensa romahduksessa. Hollantilaisvahti hörppäsi Jamie Bynoe-Gittensin heppoisen kaukolaukauksen käsiensä lävitse sisään. Dortmund nousi tuolla maalilla tasoihin ja voitti ottelun lopulta 3-1-lukemin.
Lauantaina maailmalla naureskeltiin Manchester Unitedin huippuvahti David de Gean edesottamuksille. Espanjalaisvahdilla oli imurivaihde päällä ja Brentford laukoi pallon hänen selän taakseen neljä kertaa. Erityisesti Josh Dasilvan tekemä 1-0-osuma meni niin helposti sisään, että sen olisi torjunut pubiliigatason maalivahtikin.
Kaikkein kammottavin nukahdus nähtiin kuitenkin Saksan 2. Bundesliigassa. Darmstadtin ja Rostockin välisen ottelun voittomaali syntyi jo kolmannella minuutilla, ja millä tavalla!
Rostockin maalivahti Markus Kolke pudotti pallon käsistään ja etsi syöttöpaikkaa. Yksi sellainen olisi ollut aivan vieressä, mutta saksalaisvahti oli ilmeisesti päättänyt avata peliä pitkällä syötöllä. Mutta mitä vielä. Kolke nukahti pahemman kerran eikä nähnyt lainkaan, että hänestä katsottuna oikealta etuviistosta tuli tilanteeseen Darmstadt-hyökkääjä Phillip Tietz. Kolke huomasi Tietzin läsnäolon aivan liian myöhään ja saksalaiskärki sai tuikata pallon käytännössä tyhjään maaliin.
Videon tilanteesta voit katsoa alla olevasta upotuksesta. Mikäli se ei näy, voit katsoa sen myös täältä.
Pieni nukahdus Rostock-vahti Markus Kolkelta.
#bundesliga #bulifi
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- GdS: Luis Enrique pyytää Napolia odottamaan – herättänyt kiinnostusta myös muissa suurseuroissa
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- Qatarin MM-kisojen lahjusskandaalista ensimmäinen syyte Ranskassa
- Lionel Messi sai haltuunsa jalkapallon halutuimman ennätyksen – saavutuksen taustalla muutos huippujalkapalloilun luonteessa
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Lionel Messi vei PSG:n mestaruuteen ja ylsi kahteen uskomattomaan ennätykseen – rikotaanko näitä koskaan?
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Bayern-legenda Thomas Müller teki Bundesliigan historiaa
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- Lionel Messi vei PSG:n mestaruuteen ja ylsi kahteen uskomattomaan ennätykseen – rikotaanko näitä koskaan?
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- Bundesliigan mestaruuden voittanut Bayern München antoi potkut toimitusjohtajalleen ja jalkapallojohtajalleen
- Lionel Messi sai haltuunsa jalkapallon halutuimman ennätyksen – saavutuksen taustalla muutos huippujalkapalloilun luonteessa