Suomen sarjajärjestelmään tulossa merkittävä muutos – ”Seurat olivat vahvasti uudistuksen kannalla”
Kuva: Juha Tamminen
Miesten Ykkönen laajenee kaudella 2024 kahdeksi sarjatasoksi, kertoo Palloliitto tiedotteessaan.
Nykyisen Ykkösen joukkuemäärä palaa 12:sta kymmeneen, ja nykyisen Ykkösen ja Kakkosen väliin tulee uusi valtakunnallinen sarja, jossa pelaa 12 joukkuetta.
Kakkonen pelataan tulevaisuudessa kolmessa kymmenen joukkueen lohkossa. Samalla Kakkosen joukkuemääriä kussakin lohkossa pudotetaan 12:sta kymmeneen. Kokonaisjoukkuemäärä jalkapallon pääsarjoissa (ylimmät sarjatasot Kakkoseen asti) kasvaa näin 60:sta 64:ään.
– Asiaa tarkasteltiin ensiksi Ykkösen vaihtuvuuden kautta, kertoo Palloliiton kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäki tiedotteessa.
Sääntömääräisesti Ykkösen vaihtuvuus on tällä hetkellä 33-42 prosenttia.
– Se lukema on liian suuri organisaatioiden kehittymisen näkökulmasta. Kun katsomme tilastoja vuodesta 2012 eteenpäin, yksittäinen joukkue on pelannut peräkkäisiä kausia Ykkösessä keskimäärin 3,16 vuotta. Kun katsomme vuodesta 2015 eteenpäin, keskiarvo on vain 2,79 vuotta. Viime vuosien aikana kaksi kolmesta joukkueesta on kolmessa vuodessa vaihtunut kokonaan. Tämä on organisaatioiden pitkäjänteisen kehittymisen näkökulmasta liian paljon.
Samalla uudistusta tehneen ryhmän oli mahdollisuus tarkastella Ykkösen ja Kakkosen välistä eroa, joka on monella mittarilla merkittävä, sillä Kakkonen pelataan kolmessa alueellisessa lohkossa.
– Esiin nousevat erityisesti taloudelliset ja kilpailulliset näkökulmat. Tavoitteena on ollut luoda sarjajärjestelmä, joka tukee organisaatioiden kasvua ja kehittymistä niin talouden, urheilun, olosuhteiden kuin pelaajakehityksenkin näkökulmasta.
Osittain sarjauudistus tehdään myös korkeimpien sarjatasojen välisten kuilujen pienentämiseksi. Siksi nykyisen Kakkosen parhaista joukkueista tehdään yksi valtakunnallinen sarja.
– Näimme, että nykyisessä mallissa Ykkösen ja Kakkosen välinen tasoero on ollut monella mittarilla suuri: sekä nouseminen Ykköseen että päinvastoin putoaminen Kakkoseen on ollut monelle seuraorganisaatiolle turhan iso muutos.
Sarjajärjestelmäuudistuksen tavoitteena on myös pitää toinen sarjataso niin lähellä Veikkausliigaa kuin mahdollista.
– Kymmenellä joukkueella taso on korkeampi ja vaihtuvuus pienenee samansuuruiseksi kuin muissa sarjoissa, mikä luo seuraorganisaatioille paremman pohjan rakentaa kestävää kehitystä.
Palloliitto kertoo, että sarjauudistusta on ollut valmistelemassa edustajia Veikkausliigan, Ykkösen ja Kakkosen seuroista, Veikkausliigasta, Pelaajayhdistyksestä ja Palloliitosta.
– Seurat – erityisesti Ykkösessä ja Kakkosessa pelaavat – olivat vahvasti uudistuksen kannalla.
LUE MYÖS:
Tuohen vanhoille asiakkaille 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta – vain 1 eurolla!
- Peli: Big Bass Splash
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja