Albin Granlund liittyi Veikkausliigan nimekkäiden paluumuuttajien joukkoon – kertoi podcastissa syyt seuravalinnalleen: ”Etsittiin ulkomailta aika pitkäänkin”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan saatiin toissa viikolla jälleen yksi nimekäs paluumuuttaja, kun Huuhkajissa 21 kertaa esiintynyt laitapuolustaja Albin Granlund solmi loppukauden mittaisen sopimuksen IFK Mariehamnin kanssa.
Granlund, 33, edusti Grönvittiä jo vuosina 2014-2017, jolloin hän pelasi seurassa 119 ottelua ja voitti kertaalleen sekä Veikkausliigan että Suomen Cupin. Seuraavat vuodet hän vietti ulkomailla ruotsalaisessa Örebrossa ja puolalaisessa Stal Mielecissä, jonka hän jätti aiemmin tänä kesänä.
Suplan Veikkausliiga-podcastissa Granlund kertoi, että paluu Maarianhaminaan oli käytännöllinen vaihtoehto.
– Tyttöystävä on opiskellut etänä ja on Maarianhaminasta kotoisin. Oli tämän kesän työharjoittelussa siellä. Mä olen mun pojan ja tyttöystävän kanssa täällä kesäajan viettänyt ja treenannut yksin. Se alkoimaistumaan puulta ja oli pakko päästä treenaamaan jonkun jengin kanssa, ja IFK oli aika luonnollinen valinta. Muutenkin täällä on hyviä tuttuja. Jostain syystä tehtiin se sopimus ja mä olen ihan tyytyväinen siihen.
– Meillä on ollut täällä kämppä koko kesän ja meillä on paljon tuttuja täällä. Tyttöystävän perhe on täällä. Oli aika turvallinen valinta. Jos olisi ollut joku muu Veikkausliigan seura, niin olisi tarvinnut taas muuttaa. Tää oli hyvä valinta ja tuntui siltä, että oli oikea valinta tulla tänne. Vaikka IFK:ssa oli vain yksi pelaaja, joka pelasi täällä silloin kun mä viimeksi olin. Aika paljon muuttuneet asiat, mutta tuttu ja turvallinen valinta.
Granlund etsi ensiksi pelipaikkaa ulkomailta, eikä paluu Suomeen tarkoita välttämättä kansainvälisen uran päättymistä.
– Kun Puolasta lähdin, niin etsittiin agentin kanssa ulkomailta aika pitkäänkin. Loppukesästä mietittiin, että IFK voi olla hyvä vaihtoehto kun ei oikein löydetty mitään muuta. Ei ole ihan poissuljettua vieläkään, että lähtisi vielä tämän kesän aikana jonnekin ulkomaille pelaamaan. Mulla on sellainen pykälä sopimuksessa, että se olisi mahdollista. Mutta katsotaan mitä tapahtuu. Lasken nyt sen varaan, että pelaan koko loppukauden täällä. Katsotaan, mitä syksyn jälkeen tapahtuu. Ei ole mikään hinku päästä ulkomaille.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen