Argentiinassa on pula jalkapallotarroista – maan hallitus puuttui asiaan
Kuva: Getty Images
Pula jalkapallotarroista on aiheuttanut Argentiinassa niin ison hälinän, että maan hallituksen oli puututtava asiaan, kertoo Bloomberg.
Miesten MM-kisat pelataan Qatarissa marras-joulukuussa. Turnausten yhteydessä on myyty perinteisesti jo vuosikymmenten ajan italialaisvalmistaja Paninin jalkapallotarroja, mutta niitä on ollut viime aikoina poikkeuksellisen vaikeaa löytää Buenos Airesin kioskeista.
Tiistaina Argentiinan kauppaministeri kutsui koolle tarroja myyvien kioskien paikallisen ammattiyhdistyksen sekä Paninin edustajia kompromissin aikaansaamiseksi.
La Nacionin mukaan Panini kertoo, että tämän vuoden MM-tarrojen kysyntä on kasvanut 40 prosenttia edelliseen turnaukseen verrattuna, mikä ylittää yhtiön omat odotukset ja tuotannon. Kioskiliiton mukaan Panini ei tarjoa riittävästi tuotteita myyntiin.
Argentiinalaismediassa on laskettu tällä viikolla, että tarra-albumin täyttäminen kaikilla saatavilla tarroilla maksaa keskimäärin 133 500 pesoa, eli noin 930 euroa. Kioskeissa myytävät tarrat ovat halvempia kuin internetissä myytävät pakkaukset. Tarrojen vaihtelu on olennainen osa harrastusta.
Comenzó la reunión para evaluar la situación del mercado de figuritas del Mundial. Desde @ComercioArg abrimos un canal de diálogo entre @ukraok y @PaniniArg, poniendo a disposición nuestros equipos legales y técnicos para colaborar en la búsqueda de posibles soluciones.
LUE MYÖS:
- KuPS sai nimekkäät eurovastustajat – Miika Nuutinen: ”Pitää pystyä haastamaan jokaista”
- Gnistan ensimmäisenä Veikkausliigan uuteen leijonanluolaan – Jussi Leppälahti: ”Hurmosjoukkue vastassa”
- Gnistan ja KuPS jakoivat pisteet Oulunkylässä – Interillä mahdollisuus nousta sarjakärkeen
- Tässä se on! Ballon d’Or -ehdokkaiden lista vuoden parhaaksi miespelaajaksi nyt julki
- Kuka on vuoden nuori pelaaja? Tässä ovat ehdokkaat palkintoon
- Täyttä ylivoimaa – tässä ovat ehdokkaat parhaaksi valmentajaksi
- Nyt jysähti: MM-kisasensaatio Vozinha on ehdolla maailman parhaaksi maalivahdiksi
- Mika Nurmela lähtee Palloliitosta
- Ousmane Dembélé nimesi kolme Ballon d’Or -ehdokastaan
- Suomen Cup 2026: Uutiset, tulokset, tv, voittajat
- Onko tässä maailman paras jalkapalloilija? – ”Pidän itseäni aina parhaana”
- Ousmane Dembélé nimesi kolme Ballon d’Or -ehdokastaan
- Raivokas ulostulo Gianni Infantinoa vastaan
- Haastattelu: Ulkomailta tarjouksia saanut Herman Sjögrell kertoi miksi siirtyi FC Interiin
- Italian MM-kultaikoni kesti työssään vain kolme peliä
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Mika Nurmela lähtee Palloliitosta
- Joel Pohjanpalo avasi liigakauden maalitilinsä – Palermo sarjakärjessä
- Nyt jysähti: MM-kisasensaatio Vozinha on ehdolla maailman parhaaksi maalivahdiksi
- Virallista: Arttu Hoskoselle seurasiirto
