Harvinainen temppu! Toppari puski hattutempun MLS:ssä
Kuva: Getty Images
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pelatulla MLS-kierroksella nähtiin harvinainen temppu, kun Atlanta Unitedin meksikolaistoppari Juan José Purata teki hattutempun.
Atlanta Unitedin ja Toronto FC:n välinen ottelu päättyi kotijoukkueen 4-2-voittoon. Ottelun kaikki maalit nähtiin toisella puoliajalla.
Puratan illan ensimmäinen osuma syntyi heti toisen jakson alussa. Meksikolaistoppari nousi kulmatilanteessa korkeimmalle ja puski isännät 1-0-johtoon.
Toronto tasoitti vain viisi minuuttia myöhemmin, mutta reilun tunnin pelin jälkeen Purata vei Atlantan uudelleen johtoon puskemalla pallon lähietäisyydeltä maaliin.
Kumpikin joukkue onnistui tämän jälkeen kertaalleen maalinteossa, ennen kuin Purata nikkasi ottelun päätöslukemat 4-2:een kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa.
Puratan kolmas maali syntyi kahden ensimmäisen maalin tavoin kulmapotkutilanteesta. Kolme maalia topparilta samaan otteluun, saatika että ne kaikki syntyvät päällä, on jotain sellaista, mitä ei ihan joka päivä nähdä.
Heinäkuussa Atlantaan loppukauden mittaisella lainasopimuksella siirtynyt Purata on aloittanut MLS:ssä huimalla tavalla. Hän on tähän mennessä pelannut 13 ottelua ja tehnyt niissä yhteensä jo kuusi maalia.
LUE MYÖS:
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras