Internazionale hankki Italian maajoukkuepelaajan – ajautui edellisessä seurassaan huonoihin väleihin fanien kanssa
Kuva: Getty Images
Internazionale on vahvistanut hankkineensa toppari Francesco Acerbin Laziosta lainasopimuksella, joka sisältää osto-option.
Italian A-maajoukkueessa 25 kertaa esiintynyt Acerbi, 34, päätyi Laziossa ikävään tilanteeseen, sillä hän ajautui huonoihin väleihin seuran ultrakannattajien kanssa ja hänet pudotettiin kokoonpanosta.
Acerbi ei ole järin suuressa suosiossa myöskään Interin fanien keskuudessa viime kevään tapahtumien takia. Interin paikallisvastustaja AC Milan voitti huhtikuussa Lazion 2-1 Sandro Tonalin osumalla, jossa Acerbilla oli osuutensa.
Konkaritoppari ei saanut purettua palloa rangaistusalueeltaan ja Milan iski välittömästi voittomaalin ja otti täyden pistepotin, joka oli isossa osassa mestaruustaistossa.
Milanin maalin jälkeen Acerbi naureskeli tilanteelle, mitä Lazion ja Interin fanit eivät katsoneet hyvällä. Myöhemmin hän selitti, että hän nauroi tilanteen kaoottisuudelle, eikä Lazion tappiolle.
Acerbin agentti Andrea Pastorello vakuutteli ennen siirron virallistamista, että hänen asiakkaansa tulee varmasti toimeen Interin kannattajien kanssa. Interissä Acerbia odottaa päävalmentaja Simone Inzaghi, joka luotsasi häntä aiemmin Laziossa.
– Meillä ei ole mitään huolta siitä, miten Acerbi otetaan vastaan, sillä hän on osoittanut haluavansa Interiin, sanoi Pastorello Football Italian mukaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa

- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa