Jalkapalloromantiikka kuihtui La Liga -seuran käytäntöön: ”Olisin halunnut sitoutua koko elämäkseni”
Kuva: Getty Images
Keskikenttäpelaaja Carlos Soler jätti kesällä kasvattajaseuransa Valencian, ja siirtyi Paris Saint-Germainin riveihin. Tämänkaltaiset uravalinnat on totuttu tuomitsemaan varsinkin jalkapalloromantikkojen taholta, mutta 25-vuotiaan oma kertomus käänteistä luo niille hieman toisenkinlaista valoa.
– Pyysin Valencialta pitkää sopimusta, koska halusin pysyä siellä koko urani. 25-vuotiaasta 34- tai 35-vuotiaaksi. Olisin halunnut sitoutua koko elämäkseni, 10 ottelua Espanjan A-maajoukkueessa pelannut sanoi Diario de Levantelle.
Nykymaailman urheilubisnes ei kuitenkaan tue kuvaillun kaltaisia kaaria ja tarinoita.
– Seuralla on filsofiansa, eikä se halua tehdä pidempiä kuin x-vuotisia sopimuksia. Minä ajattelin asiasta eri tavoin, mutta he eivät tulleet lähemmäs pyyntiäni. Ei minulla sinänsä ole siitä mitään pahaa sanottavaa, niin se sitten vain on.
Valencia kauppasi Solerin lopulta PSG:lle yhteensä reilun parinkymmenen miljoonan euron paketilla. Sen turvin seura onnistui hankkimaan veteraanihyökkääjä Edinson Cavanin. Solerin sopimus pariisilaisten kanssa on voimassa vuoteen 2027.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä

- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan