AC Milan jatkaa Mestarien liigaa pahasti raajarikkona – Juventus-kohtaaminen tuotti lisää ongelmia
AC Milan kohtaa Chelsean viiden päivän tauon jälkeen Mestarien liigassa tiistaina jälleen, tällä kertaa kotikentällään. Joukkueen rivit ovat kaikkea muuta kuin kunnossa.
Lontoolaiset veivät joukkueitten lohkovaiheen ensimmäisen kohtaamisen lopulta selkeästi 3-0.
Maanantain tiedot Italiasta kertovat, että viimeisimpänä Rossonerin riveistä on Juventus-ottelun jälkeen pudonnut Charles De Ketelaere. Belgialainen kärsii lihasvammasta eikä osallistunut viikon käynnistäneisiin harjoituksiin.
Loukkaantumistilanne on milanolaisten osalta jokseenkin katastrofaalinen; jo ennen Ketelaeren putoamista pelistä poissa oli kaikkiaan kuusi ryhmän nimeä, muun muassa Zlatan Ibrahimovic, maalivahti Mike Maignan, sekä maajoukkuepakki Alessandro Florenzi.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Pep Guardiolalta vihje tulevaisuudesta Manchester Cityn historiallisen mestaruuden jälkeen
- Ei Kylian Mbappéa kauden viimeisessä sarjapelissä
- Kaan Kairinen juhlii jälleen mestaruutta
- Zinédine Zidane edelleen ehdolla jättipestiin
- Huuhkajat-tähti maalinteossa Yhdysvalloissa
- Xabi Alonso haluaa vielä kaksi pokaalia: ”Seuraava viikko on ainutlaatuinen”
- Lukas Hradecky saa mestaruuslautasen käsiinsä – Bayer Leverkusen teki Bundesliiga-historiaa
- Lukas Hradeckyn vastustajalle musertava takaisku eurofinaaliin – ”Suurin painajainen”
- Maajoukkuepomo puolustaa Ranskan EM-joukkueen yllätysvalintaa – ”Hän pelaa parhaalla tasollaan”
- Supertähden loukkaantuminen asettaa Englannille suuria huolia ennen EM-kisoja

- VPS palasi voittojen tielle – HJK-faneilta selkeä viesti seurajohdolle
- Kaan Kairinen juhlii jälleen mestaruutta
- Ei Kylian Mbappéa kauden viimeisessä sarjapelissä
- Maajoukkuepomo puolustaa Ranskan EM-joukkueen yllätysvalintaa – ”Hän pelaa parhaalla tasollaan”