Juuso Hämäläinen on solminut jatkosopimuksen FC Interin kanssa. 28-vuotiaan topparin uusi sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta.

Hämäläinen palasi Interiin vuonna 2018 RoPS:sta. Tuleva kausi on hänen uransa kahdeksas turkulaisseurassa.

11-vuotiaana Interiin ensimmäistä kertaa liittynyt Hämäläinen on seuran oma kasvatti.

– Seuralle on tärkeää, että joukkueessa pelaa omia kasvatteja. Juuso on kasvanut vuosien saatossa johtavaksi pelaajaksi omalla pelipaikallaan Veikkausliigassa. Hänen panoksensa joukkueessa on tärkeä kentällä ja sen ulkopuolella myös, Interin urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen kommentoi Hämäläisen jatkoa seuran tiedotteessa.

Hämäläinen on kuntoutunut kaudella 2022 polvileikkauksesta. Puolustaja on esiintynyt kaikki kilpailut mukaan luettuna vain kahdeksassa ottelussa.