Il Messaggero: Napolin uusi tähtipelaaja yllättänyt kaikki – Maurizio Sarri halusi hänet Juventukseen ja Lazioon
Khvicha Kvaratskhelia on noussut muutamassa kuukaudessa koko jalkapalloilevan maailman tietoisuuteen.
Napoli hankki Kvaratskhelian kesällä georgialaisesta Dinamo Batumista noin kymmenellä miljoonalla eurolla.
Kvaratskhelian tehtävä ei ollut suinkaan helppo. Georgialaislaitahyökkääjän piti nimittäin korvata todellinen Napoli-legenda Lorenzo Insigne, joka lähti vapaana agenttina MLS-seura Torontoon. Insigne kuuluu Napolin suurimpiin seuralegendoihin, joten Kvaratskhelia sai suuret saappaat täytettäväksi.
Niiden täyttäminen on kuitenkin onnistunut paremmin kuin kukaan olisi osannut odottaa. Kvaratskhelia on napannut Napolissa välittömästi avainpelaajan roolin. 13 ottelussa on syntynyt seitsemän maalia ja seitsemän maalisyöttöä. Kvaratskhelia on ollut monien mielestä toistaiseksi Serie A:n syyskauden paras pelaaja.
Il Messaggeron saamien tietojen mukaan Lazion päävalmentaja Maurizio Sarri olisi halunnut hankkia Kvaratskhelian aikoinaan jo Juventukseen, mutta Juventuksen seurajohto ei ollut silloisen valmentajansa kanssa samaa mieltä. Lisäksi Sarri pyysi kesällä Lazion seurajohtoa hankkimaan Kvaratskhelian, mutta Napoli oli jo päässyt sopuun pelaajan kanssa siirrosta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin