Indonesia saa järjestää MM-kisat stadionkatastrofista huolimatta
Indonesian presidentti Joko Widodon mukaan jalkapallon kansainvälinen kattojärjestö FIFA ei langeta maalle sanktioita Kanjuruhan-stadionin traagisen katastrofin johdosta. Turmassa kuoli 131 ihmistä lokakuun ensimmäisenä päivänä.
Tapahtumat olivat saaneet alkunsa, kun kotijoukkue Arema FC:n kannattajat olivat tunkeutuneet kentälle tappioon päättyneen ottelun jälkeen. Poliisi oli ottanut käyttöön kyynelkaasun. Väkijoukko oli paennut kaasua ulospääsyoville ja -porteille, joista iso osa oli ollut lukittu. Ihmisiä jäi tungoksen alle ja puristui rakenteita vasten.
FIFAn puheenjohtaja Gianni Infantino kirjoitti Widodolle kirjeen. Kirjeessään hän vakuutti, että Indonesia saa isännöidä ensi vuonna pidettävät alle 20-vuotiaiden miesten MM-kisat.
– Sen kirjeen perusteella — Luojan kiitos — FIFA ei rankaise Indonesian jalkapalloa, Widodo sanoi presidentin kanslian YouTube-kanavalla perjantaina.
Turvallisuusprotokollassaan FIFA neuvoo, että kyynelkaasua ei saisi koskaan käyttää ottelutapahtumissa, ei stadionien sisällä eikä niiden ympäristössä. Lisäksi sen virallinen suositus on, että katsojilla pitää olla esteetön pääsy ulos stadionilta. Standardit eivät päde kansallisissa sarjoissa, eikä FIFAlla tietenkään ole mitään keinoa määrätä, miten paikalliset hallinnot ja organisaatiot huolehtivat yleisestä turvallisuudesta. Turvallisuustilanne Indonesian jalkapallotapahtumissa on yksi maailman heikoimmista, eli konfliktin ja väkivallan uhka on ollut jo pitkään läsnä.
Kanjuruhan-stadionin tapahtumiin liittyen rikossyytteet aiotaan nostaa ainakin kuutta ihmistä vastaan, joista kolme on poliisin jäseniä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- LIVESEURANTA: Marokko kaatoi Kanadan – etenee puolivälieriin!
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä