Cristiano Ronaldo saattaa vaihtaa maisemaa tammikuussa, jos on uskominen turkkilaismedia Fotomaçissa julkaistuja tietoja. Muun muassa Manchester Evening News ja talkSPORT ovat siteeranneet skuuppia, jonka mukaan Turkin mahtiseura Galatasaray aikoo ”tehdä kaikkensa” houkutellakseen Ronaldon Istanbuliin.

Yleinen mielipide on, että tätä nykyä valioliigajoukkue Manchester Unitedia edustava Ronaldo on ollut kesän jälkeen vain varjo entisestään. Hän kuuluu edelleen kenttien kirkkaimpiin tähtiin ja pelkästään hänen läsnäolonsa houkuttelee porukkaa lehtereille. Pelin sisällä hän ei kuitenkaan pysty enää järjestämään samanlaisia näytöksiä kuin aiempina vuosina. Viime peleissä tämä on näkynyt paniikinomaisena puristamisena ja kasvoilta heijastuvana epäonnistumisen pelkona.

Omien voimien vähennyttyä Ronaldo on joutunut tekemään tilaa nuorille urhoille, kuten Marcus Rashfordille, Jadon Sancholle ja Anthony Martialille. 11 pelaamassaan ottelussa Ronaldo on viimeistellyt vasta yhden maalin ja senkin pilkulta Sheriff Tiraspolia vastaan.

Galatasarayn johtohenkilöstöön kuuluvan Erden Timurin kerrotaan olevan tilanteen tasalla ja pitävän jatkuvasti yhteyttä Ronaldon leiriin. Seuralla koetaan olevan valmiudet ohjata rahavirtoja niin, että Ronaldon mahduttaminen kokoonpanoon olisi toteutettavissa.

– En tiedä, [tuleeko] Ronaldo vai joku muu, mutta tähtien viestit ovat lupaavia, ja Galatasarayn historia on täynnä vastaavanlaisia pelaajia, sanoi toinen seurajohtaja Mehmet Cibara toimittaja Özgür Sancarille.

GS TV:lle Cibara lisäsi, että seura on lähestynyt ”erittäin, erittäin mielikuvituksellisia nimiä”. Ronaldo on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä pelaajista, minkä toteamisesta muodostui klisee jo silloin, kun hän edusti vielä Real Madridia.