Paris Saint-Germainin päävalmentaja Christrophe Galtier oli enemmän kuin tyytyväinen tähtihyökkääjiensä Lionel Messin, Neymarin ja Kylian Mbappén esitykseen tiistain 7-2-voitossa Maccabi Haifaa vastaan Mestarien liigassa.

Joku kolmikosta oli aina suoraan mukana PSG:n maaleissa joko tekemällä tai syöttämällä. PSG:n kuudes osuma kirjattiin vieraiden omaksi maaliksi, mutta sekin syntyi siitä, kun Neymarin syöttö kimposi vieraiden Sean Goldbergin jalasta maaliin.

Messi, Neymar ja Mbappé ovat tehneet tällä kaudella yhteensä jo 40 maalia, eli 80 prosenttia PSG:n kaikista osumista, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.

Galtierin mukaan PSG on muokannut pelaamistaan siten, että se saisi heistä mahdollisimman paljon irti.

– Pelasimme fantastista jalkapalloa. Linjojen välillä löytyi usein yhteyksiä, etenkin keskikentän ja kolmen hyökkääjämme välinen yhteys oli loistava, sanoi Galtier L’Équipen mukaan.

– Se antaa todella hyvän kuvan, kun kaikki pelaavat joukkueen eteen. Meidän oli löydettävä sopiva järjestelmä, jotta he voisivat ilmaista itseään vapaammin.

– Heidän teknisyytensä ja yhteistyönsä pienissä tiloissa sekä se, että he puolustautuvat tiheämmin, antavat meille mahdollisuuden nopeampiin suunnanmuutoksiin.

Galtierin mukaan Messin, Neymarin ja Mbappén luotsaaminen on valmentajalle unelmien täyttymys.

– Heitä on erittäin mukava valmentaa, etenkin kärkikolmikkoa.

– Eilisen (maanantain) harjoitukset olivat poikkeuksellisella tasolla, ja sen lisäksi saan nähdä heidän ilmaisevan itseään tuolla tavalla… Se on valmentajalle Graalin malja.