Qatarin MM-kisoihin suunnitellaan humalaisille raitistumisalueita
Qatarin MM-kisojen johtaja Nasser Al Khater on kertonut, että turnausta varten on suunnitteilla erityisiä alueita, joilla humalaiset voivat raitistua.
Turnauksen järjestämiseksi Qatarin on täytynyt avata alueita, joilla alkoholin myynti on sallittua – sen sijaan, että se olisi rajoitettu vain hotellien baareihin. Alkoholia voi ostaa fanialueilla ja stadionien ulkopuolella.
Koska Qatar on muslimivaltio, julkinen juopottelu on maassa vierasta, mutta Al Khater on vahvistanut, että turnausjärjestäjillä on suunnitelmia asian ratkaisemiseksi.
– Alkoholia on saatavilla Qatarissa. Sitä on rajoitetummin kuin ehkä muissa maailman maissa, olipa kyse sitten Euroopasta, Yhdysvalloista tai muista itäisistä maista, mutta sitä on paremmin saatavilla Qatarissa määrätyillä alueilla, kommentoi Al Khater Sky Newsille.
– Meillä on sitä nimetyillä alueilla, kuten olemme luvanneet ensimmäisestä päivästä lähtien.
– Tiedän, että on olemassa suunnitelmia, joiden avulla ihmiset voivat raitistua, jos he ovat juoneet liikaa; paikka, jossa varmistetaan, että he pitävät itsensä turvassa, etteivät he vahingoita ketään muuta, etteivät he satuta itseään. Minusta se on hyvä ajatus.
Qatarin MM-kisat pelataan 20. marraskuuta – 18. joulukuuta.
LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa

- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa