Arvostettu datalaitos arvioi valmiiksi Mestarien liigan voittajan todennäköisyydet – yhdelle mahtiseuralle ennustetaan aikaista lähtöä lauluun
Palkittu, erityisesti Yhdysvaltain politiikkaan keskittyvä analyysisivusto FiveThirtyEight (538) on laskenut todennäköisyydet sille, mitkä joukkueet etenevät jatkoon Mestarien liigassa ja mikä niistä voittaa koko kilpailun. 538 arvioi eilen maanantaina, että Manchester City voittaa Mestarien liigan jopa 25 prosentin todennäköisyydellä, Bayern Münchenin voitolle on annettu 22 prosentin todennäköisyys.
Bayernin vastustajaksi ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle arvottu PSG selviytyy puolivälieriin vain 35 prosentin todennäköisyydellä, 538:n mukaan. Se voittaa toisen osaottelun 24 prosentin todennäköisyydellä, mikä on prosenttiyksikön vähemmän kuin Cityn todennäköisyys koko kilpailun voittoon.
Toinen huomionarvoinen seikka on, että 538 ennustaa vaikeaa kautta pelaavan Liverpoolin selviytyvän puolustavan mestarin, Real Madridin, heittämästä haasteesta. Eroa joukkueiden välillä on vain neljä prosenttiyksikköä, mutta sitä voidaan silti pitää yllättävänä. Jää pieni vaikutelma, ettei 538:n kehittäjät ole oppineet viime kaudesta ja tammikuusta, jolloin he antoivat Realin mestaruuden todennäköisyydeksi ainoastaan neljä prosenttia.
Avoimuuden vuoksi sivusto on selittänyt auki mallin, jota se käyttää arvioissaan. Malli perustuu ESPN:n Soccer Power Indexin päivitettyyn versioon. Käsittelykelpoiset tiedot ulottuvat aina vuoteen 1888 saakka ja kattavat 550 000 yksittäistä ottelua. Tilastoniilot voivat tutustua tarkkoihin yksityiskohtiin täällä (hyperlinkki vie SuomiFutiksen ulkopuoliselle sivulle).
Koko kaavio on luettavissa täällä.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”

- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”