”Pitäisi pyytää anteeksi seuraavat 3000 vuotta” – FIFA:n puheenjohtaja syytti länsimaita tekopyhyydestä MM-kisojen aattona
FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino herätti huomiota kyseenalaisella puheellaan Qatarin MM-kisojen aattona.
Jalkapallon kattojärjestöä on kritisoitu kisojen viemisestä maahan, jossa seksuaalivähemmistöjen ja siirtolaistyöntekijöiden huono kohtelu on noussut otsikoihin.
Infantino, 52, vertasi puheessaan kokemuksiaan kiusattuna punahiuksisena poikana lapsuudessa vähemmistöjen tuntemuksiin Qatarissa. Puheenjohtaja varttui italialaisena Sveitsissä.
– Tunnen tänään itseni qatarilaiseksi. Tunnen tänään itseni arabiksi. Tunnen tänään itseni afrikkalaiseksi. Tunnen tänään itseni homoksi. Tunnen tänään itseni kehitysvammaiseksi. Tunnen tänään itseni siirtolaistyöntekijäksi, Infantino viesti omituisessa puheessaan.
– En tottakai ole qatarilainen, arabialainen, afrikkalainen, homo tai kehitysvammainen. Minä vain tunnen olevani, koska tiedän miltä tuntuu tulla syrjityksi. Tulla kiusatuksi ulkomailla ulkomaalaisena. Minua kiusattiin lapsena, koska minulla oli punaiset hiukset ja pisamia. Olin vielä italialainen, joten kuvitelkaa sitä.
– Mitä sitä silloin tehdään? Silloin yritetään hakea huomiota ja saada ystäviä. Silloin ei syytellä, tapella vaan aletaan etsiä ystäviä. Sitä mekin teemme tässä.
Eurooppassa on raportoitu lukuisten siirtolaistyöntekijöiden kuolleen MM-kisojen rakennustöissä. Lukuina on käytetty Guardianin helmikuussa 2021 julkaisemaa raporttia 6500 kuolleesta työntekijästä.
Numerot perustavat maiden suurlähetystöjen antamiin lukuihin. Qatarin hallitus on väittänyt lukuja virheellisiksi ja niihin liittyvän ihmishenkiä, jotka eivät työskennelleet MM-kisoihin liittyvissä projekteissa.
Infantino syyttää länsimaiden moralisointiyrityksiä tekopyhiksi.
– Olemme saaneet eurooppalaisilta ja länsimaailmalta monia moraaliopetuksia. Olen itse eurooppalainen. Meidän tekemisistämme 3000 vuoden ajan ympäri maailmaa pitäisi pyytää anteeksi seuraavat 3000 vuotta. Ennen sitä on turha antaa moraalisaarnoja.
– Jos Eurooppa todella välittäisi näiden ihmisten kohtalosta, he voivat rakentaa näitä lainmukaisia kanavia, kuten Qatarissa. Suuri määrä näitä työntekijöitä voisi tulla Eurooppaan töihin. Voisimme tarjota heille tulevaisuuden ja toivoa.
– Minun vaikea ymmärtää tätä kritiikkiä. Meidän täyttää keskittyä auttamaan näitä ihmisiä ja kehittää heitä. Antaa heille toivoa tulevaisuuteen. Meidän täytyy myös kouluttaa itseämme. Se ei ole täydellistä, mutta muutos vie aikansa.
Qatar kohtaa sunnuntaina Ecuadorin MM-kisojen avausottelussa.
Lähteet: BBC ja Daily Mail
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
