GdS: Juventukselle surkeita uutisia – huippuhyökkääjän vamma ei ota parantuakseen
Dušan Vlahovićin syyskausi oli varsin vaikea.
22-vuotias serbialaiskärki kärsii lihasvammasta, joka on häirinnyt häntä jo yli kahden kuukauden ajan. Vlahović joutui jättämään Juventuksen syyskauden neljä viimeistä sarjaottelua väliin lihasvamman vuoksi.
Hänet nimettiin silti Serbian MM-kisajoukkueeseen. Vlahović tosin kykeni pelaamaan kisoissa vain 80 minuuttia samaisen vamman seurauksena.
Vlahović palasi Juventuksen vahvuuteen jo viikkoja sitten, mutta lihasvamma vaivaa hyökkääjää edelleen. La Gazzetta dello Sportin saamien tietojen mukaan Juventus joutuu tulemaan toimeen ilman Vlahovićia ainakin tammikuun puoliväliin saakka. Vlahović ei muun muassa pelaa tammikuisessa Napoli-ottelussa.
Vlahović pelasi syyskaudella Juventuksen paidassa 15 ottelussa, joissa syntyi yhteensä seitsemän maalia.
Juventus hankki Vlahovićin tammikuussa 2021 Fiorentinasta yli 81 miljoonalla eurolla, mutta serbialaiskärki ei ole toistaiseksi kyennyt vastaamaan suuriin odotuksiin. 36 ottelussa on syntynyt 16 maalia. Hän teki enemmän maaleja pelkästään viime kauden ensimmäisellä puoliskolla Fiorentinan paidassa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Cristiano Ronaldo antoi pitävän lupauksen, jos Irlannin fanit buuaavat hänelle
- PSG-maalivahti palasi Manchester Unitedin kotistadionille – sai tyrmäävän vastaanoton
- Jymypaukku lähellä: synkkä kohtalo leijuu Mestarien liigan hallitsevan voittajan yllä
- Jättihuhu Englannista: Barcelona haluaa Harry Kanen
- Haastattelu: Huuhkajat-vahti kommentoi hankalaa tilannettaan suurseurassa: ”Jokainen voi vetää johtopäätökset siitä”
- ”Elän futareiden unelmaa” – Huuhkajiin syntyneen uuden keskikenttätähden ura nousukiidossa
- Huuhkajien keskikenttämies seilannut neljässä seurassa vuoden aikana: ”Pitää löytää uusi joukkue”
- Markku Kanerva tienasi muhkean potin potkuistaan huolimatta
- Haastattelu: Topi Keskinen täräytti suorat sanat tilanteestaan – ”Tosi turhauttavaa”
- Virallista: Juho Lähteenmäki, 19, solmi pitkän jatkosopimuksen Nordsjællandin kanssa
- ”Elän futareiden unelmaa” – Huuhkajiin syntyneen uuden keskikenttätähden ura nousukiidossa
- Haastattelu: Huuhkajat-vahti kommentoi hankalaa tilannettaan suurseurassa: ”Jokainen voi vetää johtopäätökset siitä”
- Jättihuhu Englannista: Barcelona haluaa Harry Kanen
- Niklas Pyyhtiä paljasti, mihin haluaisi päästä pelaamaan: ”Junnusta asti ollut fani”
- Apuvalmentajalta vuolaat kehut Toni Koskelalle: ”Arvostan sitä valtavasti…”
- Haastattelu: Topi Keskinen täräytti suorat sanat tilanteestaan – ”Tosi turhauttavaa”
- Markku Kanerva tienasi muhkean potin potkuistaan huolimatta
- Huuhkajien keskikenttämies seilannut neljässä seurassa vuoden aikana: ”Pitää löytää uusi joukkue”
- Tällainen pelaaja on Ryan Mahuta – kertoi SuomiFutikselle, mitä tuo Huuhkajiin
- Erkka V. Lehtolan työt päättyvät Palloliitossa: ”Ei yhteistä näkemystä”