Julkkiskokki Salt Baen tempaus kuohutti MM-finaalin jälkeen – FIFA käynnistää tutkinnan
FIFA on käynnistänyt tutkinnan siitä, miksi Salt Bae pääsi ”luvattomasti” Lusail-stadionin MM-finaalikentälle sen jälkeen, kun Argentiina oli voittanut Ranskan MM-kisojen finaalissa sunnuntaina.
Turkkilainen julkkiskokki, jonka oikea nimi on Nusret Gokce, kuvattiin pitelemässä MM-pokaalia ja ottamassa valokuvia useiden Argentiinan pelaajien kanssa.
Gocken tempaus hämmensi ja raivostutti jalkapallofaneja sosiaalisessa mediassa, mikä sai lopulta myös FIFA:n reagoimaan.
Kattojärjestön tiedottaja sanoi torstaina, että se tulee ryhtymään ”asianmukaisiin sisäisiin toimiin” selvittääkseen miksi ja miten Gocke pääsi finaalin päätyttyä viheriölle ja sai kätensä pokaaliin.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
– Tarkastelun jälkeen FIFA aikoo selvittää, miten henkilöt pääsivät luvattomasti kentälle Lusail-stadionilla 18. joulukuuta pidetyn loppuseremonian jälkeen, kertoo tiedottaja.
Sosiaalisessa mediassa levinneillä videoilla näytti siltä, että muun muassa Lionel Messi jätti Salt Baen kokonaan huomiotta juhlien aikana.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Myöhemmin pelin jälkeen kokki nähtiin hääräämässä kentällä pelaajien ja FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantinon kanssa.
Salt Bae julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jossa Infantino ruokailee hänen ravintolassaan turnauksen aikana.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Messi, Jack Grealish ja Thibaut Courtois kuuluvat niihin jalkapalloilijoihin, jotka on myös nähty ruokailemassa Salt Baen ravintoloissa, jotka ovat kuuluisia pihveistään.
Salt Bae kuvattiin Qatarin MM-kisojen aikana useissa otteluissa, sekä Espanjan joukkueen että Puolan hyökkääjä Robert Lewandowskin seurassa.
Hän julkaisi sosiaalisessa mediassa myös yhteiskuvia Brasilian legendojen Ronaldon ja Roberto Carlosin kanssa.
Lähde: The Athletic
LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin