Puukotuksen uhriksi joutunut Serie A -toppari palasi pelikentille – sai heti kapteeninnauhan itselleen
Pablo Marí koki kauhunhetkiä lokakuussa, kun hän joutui puukotuksen uhriksi Milanossa.
María puukotettiin milanolaisessa ostoskeskuksessa. Marín lisäksi neljää muutakin ihmistä puukotettiin, joista yksi menehtyi vammoihinsa. Tekijä saatiin kiinni tapahtumapaikalla.
Serie A -seura AC Monzaa edustava Marí joutui tapahtuneen seurauksena leikkaukseen. Tekijä puukotti María selkään, ja leikkauksessa korjattiin topparin kahta selän lihasta. Leikkaus onnistui ja Marí ehti kuntouttaa itseään vajaan kahden kuukauden ajan ennen paluutaan pelikentille.
AC Monza voitti torstaina harjoitusottelussa Lyonin 2-1, ja Marí pääsi loppuhetkillä kentälle 56 päivää puukotuksen jälkeen. Espanjalaistoppari sai kapteeninnauhan itselleen päästyään kentälle. Marí on kuntoutunut vammastaan täysin ja on Monzan käytettävissä, kun Serie A palaa MM-tauolta vuodenvaihteessa.
Marí siirtyi kesällä Arsenalista lainalle Monzaan. Lainasopimus kattaa kuluvan kauden.
LUE MYÖS:
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”