”Vasta toiseksi paras argentiinalainen” Cristiano Ronaldon luottotoimittaja väheksyi Lionel Messin saavutuksia
Piers Morgan ei myönnä Lionel Messille kaikkien aikojen parhaan pelaajan titteliä.
Englantilaistoimittaja otti kantaa Messin ja Cristiano Ronaldon väliseen vertailuun argentiinalaistähden selvittyä tiistai-iltana uransa toiseen MM-finaaliin.
Messi, 35, viimeisteli voittomaalin ja syötti yhden osumista, kun Argentiina nuiji Kroatian 3-0-lukemin.
Morgan tunnetaan läheisistä väleistään Manchester Unitedin kanssa sopimuksensa purkaneen Ronaldon, 37, kanssa. Toimittaja vastasi portugalilaishyökkääjän kohuhaastattelusta, joka johti potkuihin Manchesterista.
Morganin mielestä Ronaldon saavutukset menestyä kolmessa eri huippusarjassa (Valioliiga, La Liga ja Italian Serie A) nostavat hänet Messin edelle.
– Minä puolustan tässä tapauksessa Ronaldoa. Hän ansaitsee tämän tittelin. Yksi MM-kulta ei tekisi Messistä kaikkien aikojen parasta. Messi ei ole edes voittanut sitä vielä!, Morgan puolusti kantaansa Talksportille.
– Katsottaessa tilastoja Ronaldon ja Messin välillä on tärkeä muistaa, että Ronaldo on kaksi vuotta vanhempi. On myös hyvä muistaa, että toisin kuin 17 vuotta mukavuusalueellaan Barcelonassa pysynyt Messi, Ronaldo on voittanut mestaruuksia neljässä eri maassa, mukaan luettuna kolmessa maailman kilpailullisimmassa sarjassa.
– Hän on vienyt itseään pois mukavuusalueiltaan. Hän olisi voinut halutessaan jäädä Real Madridiin, mutta hän on päämääräisesti vienyt itseään uusiin sarjoihin ja haasteisiin.
– Messi on tehnyt sitä vain Barcelonassa. Hänen ympärillään oli aina siellä maailman parhaita pelaajia. Ronaldo joutui usein johtamaan sitä linjaa omillaan.
– Okei, hänellä on ollut hyvät MM-kisat, mutta nämä ovat ensimmäiset sellaiset joissa hän on syttynyt. Jos jäät suurimmaksi osaksi uraasi Barcelonaan ja menet sitten PSG:hen Ranskan Ligue 1:n kaltaiseen helppoon sarjaan, oletko silloin parempi kuin pelaaja joka on voittanut jatkuvasti mestaruuksia kolmessa suurimmassa sarjassa? En olisi niinkään varma.
Morgan ei nosta Lionel Messiä edess kaikkien aikojen parhaaksi argentiinalaispelaajaksi. Se titteli kuuluu toimittajan papereissa Diego Maradonalle.
– Diego Maradona on itselleni kaikkien aikojen suurin argentiinalaispelaaja. Messi ei saa edes sitä titteliä. Jos katsotaan uramaaleja ja Mestarien liigassa tehtyjä maaleja, Ronaldo on edellä.
– Ronaldo on myös parempi ilmatilassa ja hän on parempi molemmilla jaloilla. Ronaldo ei ole ainoastaan kaikkien aikojen paras, vaan Messi on myös vasta toiseksi paras argentiinalainen.
– Uskon Ranskan voittavan joka tapauksessa MM-kisat ja murskaavan hänen sydämensä.
LUE MYÖS!
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Erling Haaland rikkoi yli 90 vuotta vanhan ennätyksen
- Huuhkajien nuori tulokas tietää, mitä olisi pitänyt tehdä toisin: ”Olisi vain pitänyt jatkaa sitä”
- Joel Pohjanpalo täräytti suoraan: ”Ketutus on suurta”
- Markku Kanerva myönsi ongelman Huuhkajien pelissä: ”Siinä ei onnistuttu”
- Markku Kanerva Ylen haastattelussa: ”Näin raakaa jalkapallo on”
- Näkökulma: Kädenlämpöinen Suomi luovutti hallinnan ja voiton – niin kentällä kuin katsomossa
- Joel Pohjanpalon maali ei auttanut – valju Suomi hävisi taas
- Markku Kanerva nimesi Huuhkajien avauksen Irlanti-otteluun – Joel Pohjanpalo saa saumansa
- Huippukuntoinen Benjamin Källman yllätti itsensä – tässä Huuhkajat-hyökkääjä on kehittynyt eniten Puolassa – ”Auttaa parhaita puolia ulos”
- Ennakkopaketti Kansojen liigan otteluun Suomi-Irlanti: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja Kanervan kommentit
- Näkökulma: Kädenlämpöinen Suomi luovutti hallinnan ja voiton – niin kentällä kuin katsomossa
- Markku Kanerva Ylen haastattelussa: ”Näin raakaa jalkapallo on”
- Markku Kanerva myönsi ongelman Huuhkajien pelissä: ”Siinä ei onnistuttu”
- Joel Pohjanpalo täräytti suoraan: ”Ketutus on suurta”
- Huuhkajien nuori tulokas tietää, mitä olisi pitänyt tehdä toisin: ”Olisi vain pitänyt jatkaa sitä”
- Joel Pohjanpalon maali ei auttanut – valju Suomi hävisi taas
- Manchester Citystä lähteneen Tomas Galvezin laina sai vaikeat lähtökohdat – Huuhkajat-lupaus avasi tuskallista alkua: ”Se ei auttanut asiaan”
- Mario Balotelli haluaa palata Serie A:han – herättänyt kahden seuran kiinnostuksen
- Huippukuntoinen Benjamin Källman yllätti itsensä – tässä Huuhkajat-hyökkääjä on kehittynyt eniten Puolassa – ”Auttaa parhaita puolia ulos”
- Ennakkopaketti Kansojen liigan otteluun Suomi-Irlanti: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja Kanervan kommentit