Veikkausliigan nousija hankki uuden hyökkääjän – ”Meidän paukkumme eivät riittäneet Petteri Forselliin”
Veikkausliigaan tulevaksi kaudeksi noussut KTP kertoo tehneensä hyökkääjä Simo Roihan kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.
Roiha, 31, siirtyy Kotkaan Turun Palloseurasta, jossa hän pelasi KTP:tä vastaan viime kaudella Ykkösessä. Veikkausliigassa hänellä on tilillään 124 ottelua ja 22 maalia. Viime kaudella TPS:ssa Roiha teki 14 maalia, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.
– Siirryn Kotkaan odottavaisin fiiliksin. Onhan se kiva päästä pelaamaan taas Veikkausliigassa. Tarkoituksenani on pelata urani paras kausi ja näyttää olevani liigatason pelaaja, kommentoi Roiha uuden seuransa tiedotteessa.
– Se oli ajatuksenani, kun kirjoitimme optiovuoden sopimukseen, että viihtyisin seurassa vähintään kaksi vuotta. Haluan ottaa Kotkassa askeleita eteenpäin pelaajana, eikä pelkästään maalien muodossa.
KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko kertoi viime viikolla Twitchin Keskiympyrä-lähetyksessä, että kotkalaisseura yritti houkutella Huuhkajistakin tuttua keskikenttäpelaajaa Petteri Forsellia sarjanousijan riveihin.
– Tiedän, että moni fani on kuullut paljon huhua ja juttua ja itse olen myös tehnyt paljon hommia sen eteen, mutta hyvin todennäköisesti käy niin, että Petteri Forsellia ei tänne saada.
– Neuvottelut oli, tarjous oli… Pienestä kiinni. Jos joku kuuntelee vielä juttua ja haluaa vähän ylimääräistä sponsorirahaa kehittää jostain, myhäili Ikävalko.
Roihan sopimuksen julkistamisen yhteydessä Ikävalko totesi kuitenkin että Forsellia ei KTP-paidassa nähtäne.
– Etsimme vielä kahta kovemman profiilin hyökkäyspään pelaajaa. On hyvin todennäköisestä, että molemmat tulevat ulkomailta ja että meidän paukkumme eivät riittäneet Petteri Forselliin.
Suomen A-maajoukkueessa 12 kertaa esiintynyt Forsell on edustanut kahdella viime kaudella FC Interiä. Ulkomailla hän on pelannut Turkissa, Ruotsissa ja Puolassa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista