FIFA rankaisi Uruguayn A-maajoukkuepelaajia MM-kisojen ylilyönnistä – lätkäisi useita pelikieltoja
Uruguayn A-maajoukkueen MM-kisaurakka Qatarissa meni pahasti penkin alle.
Uruguay jäi lohkossaan kolmanneksi, eikä siten osallistunut turnauksen pudotuspelivaiheeseen. Kotimatka oli edessä jo viimeisen lohko-ottelun jälkeen.
Lohkovaiheen viimeinen ottelu oli vähintäänkin tunnerikas. Uruguay oli pakkovoiton edessä kohdattuaan Ghanan. Uruguay voitti oman ottelunsa 2-0, mutta samaan aikaan toisaalla Etelä-Korea voitti Portugalin ja nappasi siten jatkopaikan Uruguayn nenän edestä. Uruguay olisi mennyt jatkoon maalieron turvin, jos se olisi tehnyt yhden maalin enemmän Ghanan verkkoon.
Ottelun lisäajalla tuomari ei viheltänyt Uruguaylle rangaistuspotkua, vaikka Ghana-puolustus repi Edinson Cavanin kumoon boksin sisällä. Uruguayn pelaajat järkyttyivät tuomarin ratkaisusta. Cavani löi VAR-näytön kumoon ja Josema Giménez käyttäytyi väkivaltaisesti FIFA:n toimitsijaa kohtaan. Giménez osui kyynärpäällään toimitsijaa takaraivoon. Giménez ja Cavani saivat ottelun loppuhetkillä varoitukset.
FIFA julkaisi perjantaina rangaistuksensa Uruguayn maajoukkuepelaajille.
Giménezille langetettiin neljän ottelun mittainen pelikielto maajoukkueotteluihin. Lisäksi Giménez sai 20 000 euron sakot ja joutuu lisäksi suorittamaan jalkapalloon liittyvää yhdyskuntapalvelua. Myös maalivahti Fernando Muslera sai samanlaisen rangaistuksen. Cavani ja Diego Godín saivat yhden ottelun pelikiellot, 15 000 euron sakot ja niin ikään yhdyskuntapalvelua.
Pelikiellot eivät koske seurajoukkueotteluita.
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”