Marca: PSG-pelaaja siirtymässä Cristiano Ronaldon joukkuetoveriksi Saudi-Arabiaan
PSG:n maalivahti Keylor Navas jättänee seuran pian.
Marcan saamien tietojen mukaan Navas neuvottelee parhaillaan sopimuksesta saudiarabialaisen Al Nassrin kanssa. Al Nassr tarvitsee uuden ykkösmaalivahdin, kun David Ospina loukkasi kättään ja joutuu leikkaukseen, joka pitää hänet sivussa pelikentiltä tiettävästi kuukausien ajan.
Lehden mukaan osapuolten on määrä päästä yhteisymmärrykseen siirrosta vielä tämän viikon aikana. Navasin nykyinen sopimus PSG:n kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen, joten Al Nassr kykenee irrottamaan kokeneen maalivahdin Pariisista muodollisella siirtosummalla. Al Nassr tarjoaa Navasille neljän miljoonan euron palkkaa loppukauden mittaisesta sopimuksesta.
Costaricalaisvahti on jäänyt kuluvalla kaudella olemattomalle vastuulle Christophe Galtierin alaisuudessa. Navas on pelannut yhdessä Ranskan Cupin ottelussa, ja seurannut joukkueensa kaikki muut ottelut penkiltä, kun Gianluigi Donnarumma on kantanut torjuntavastuun.
36-vuotiaan Navasin vanha joukkuetoveri Cristiano Ronaldo siirtyi muutama viikko sitten Al Nassriin. Kaksikko pelasi Real Madridissa yhdessä neljän vuoden ajan.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Edin Džeko lopettaa maajoukkueuransa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Katso video: Saksan Cupissa ennennäkemätön tifo – sosiaalinen media aivan haltioissa
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan