MD: PSG-hyökkääjä haluaa siirtyä Valioliigaan – neuvottelut käynnissä
Pablo Sarabia on edustanut PSG:tä kolmen ja puolen vuoden ajan, mutta ei ole missään vaiheessa noussut joukkueen luottopelaajaksi – tai saanut edes todellisuudessa mahdollisuutta siihen.
Neymar, Kylian Mbappé ja Leo Messi ovat joukkueen suurimmat tähdet ja samalla itsestäänselviä avauskokoonpanon pelaajia. Sarabia on jäänyt PSG:ssä hyvin pienelle vastuulle ja vietti viime kauden lainalla Portugalissa Sportingin riveissä.
Sarabia jäi olemattomalle vastuulle syyskaudella Pariisissa ja haluaa jättää PSG:n tammikuun siirtoikkunassa.
Mundo Deportivon mukaan PSG neuvottelee parhaillaan Wolverhamptonin kanssa Sarabian pysyvästä siirrosta.
Laina ei tule kyseeseen, koska se ei ole FIFA:n sääntöjen mukaan mahdollista. PSG on nimittäin lainannut jo kahdeksan pelaajaansa muihin maisemiin, ja se on maksimimäärä yhdelle seuralle. Pysyvä siirto on siten ainoa tapa, jolla Sarabia voi siirtyä muualle, ellei PSG myy tammikuun aikana nykyisiä lainapelaajiaan.
Wolverhamptonin päävalmentaja Julen Lopetegui on valmentanut Sarabiaa maajoukkuetasolla ja pelaaja haluaa siirtyä entisen luotsinsa alaisuuteen. Wolverhampton on parhaillaan 19. sijalla Valioliigassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jalkapallon EM-kisat 2028: Karsinnat, joukkueet, tv, stadionit
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan