Relevo: PSG teki tarjouksen Real Madridin hyökkääjästä
PSG teki viime viikonloppuna Real Madridille tarjouksen Marco Asensiosta, kertoo Relevo.
Asension sopimus Real Madridin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen, joten hän on voinut vuodenvaihteesta alkaen allekirjoittaa esisopimuksen toisen seuran kanssa.
Lähteen mukaan PSG haluaa hankkia Asension vielä tammikuun aikana, mutta Real Madrid on hylännyt PSG:n tarjouksen.
Real Madrid ei aio myydä Asensiota.
Relevon mukaan Real Madridin on tarkoitus tehdä jatkosopimus pelaajansa kanssa. Asensio haluaa jatkaa uraansa Real Madridissa ja kuuntelee, mitä seuralla on tarjottavanaan. Asensio on jäänyt kuluvalla kaudella käytännössä olemattomalle vastuulle Carlo Ancelottin alaisuudessa ja on todennut espanjalaismediassa olevansa avoin jättämään Real Madridin vapaana agenttina, jos tarve vaatii.
Relevon mukaan PSG tiedostaa, ettei se ole suinkaan ainoa Asensiosta kiinnostunut seura. Mundo Deportivon mukaan myös Barcelona on kiinnostunut Asensiosta, jos hän on saatavilla vapaana agenttina kesällä.
27-vuotias Asensio on pelannut Real Madridin edustusjoukkueessa kuuden ja puolen vuoden ajan. Kuluvalla kaudella on syntynyt kolme maalia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin