The Athletic: Ei ainuttakaan tarjousta – Real Madrid ei pääse millään Eden Hazardista eroon
Eden Hazardin kausi on mennyt jälleen penkin alle.
Viime viikolla 32 vuotta täyttänyt Hazard on jäänyt Real Madridissa täysin olemattomalle vastuulle kuluvalla kaudella. Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti on päätöksillään osoittanut, ettei juurikaan luota Hazardiin.
Hazard on pelannut tällä kaudella Real Madridissa alle 300 minuuttia. Hazard on istunut edelliset 11 La Liga -ottelua penkillä ja päässyt edellisen kerran kentälle sarjassa syyskuun alussa.
The Athleticin saamien tietojen mukaan Real Madrid ei ole saanut Hazardista ainuttakaan tarjousta. Real Madrid luopuisi Hazardista ilomielin jo tammikuun siirtoikkunassa, mutta yksikään seura ei ole osoittanut kiinnostusta kallispalkkaista pelaajaa kohtaan.
Hazard totesi marras-joulukuun vaihteessa, ettei aio jättää Real Madridia kesken kauden, sillä hänen perheensä on kotiutunut niin hyvin Madridiin, mutta Hazard kertoi samalla olevansa avoin jättämään seuran kesällä, jos seurajohto niin toivoo.
The Athleticin mukaan Hazardin agentit matkustavat helmikuussa Madridiin keskustelemaan Real Madridin seurajohdon kanssa pelaajan tilanteesta. Real Madrid on todennäköisesti valmis päästämään yli 120 miljoonaa euroa maksaneen Hazardin muualle kesällä ilman siirtokorvausta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää