Toimittaja: Argentiinan maailmanmestarivalmentajan ja liiton puheenjohtajan välit poikki – johtuu tökeröstä kommentista
Argentiinan A-maajoukkueen päävalmentaja Lionel Scaloni on riidoissa Argentiinan jalkapalloliiton puheenjohtaja Claudio Tapían kanssa, kertoo Marca.
Lähteen mukaan kaksikon välirikko on niin vakava, että se saattaa johtaa Scalonin poistumiseen maajoukkueen päävalmentajan paikalta.
Välirikko on lisäksi ainoa syy, miksei Scaloni ole toistaiseksi allekirjoittanut jatkosopimusta jalkapalloliiton kanssa.
Argentiinalaistoimittaja Mariano Hamiltonin saamien tietojen mukaan välirikko juontaa juurensa viime syksyyn, jolloin Tapía muistutti illanvieton yhteydessä päävalmentajaa siitä, että hän on ainoa syy siihen, miksi Scaloni valittiin maajoukkueen päävalmentajaksi neljä ja puoli vuotta sitten.
Scaloni ei pitänyt lainkaan Tapían kommentista, mutta päätti olla hiljaa, eikä ole kommentoinut tai ottanut siihen kantaa julkisuudessa.
Argentiinalaismediassa epäiltiin, että suurin kynnyskysymys jatkosopimukselle olisi taloudelliset erimielisyydet, mutta Hamiltonin mukaan se johtuu ainoastaan päävalmentajan ja puheenjohtajan välirikosta.
Scaloni on vaatinut Tapíalta ammattimaisempaa käyttäytymistä maajoukkuetapahtumissa.
Scaloni on voittanut Argentiinan A-maajoukkueen peräsimessä maailmanmestaruuden ja Copa Américan. Scalonin nykyinen sopimus jalkapalloliiton kanssa kestää vuoteen 2026, mutta luotsin on odotettu pääsevän yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta palkankorotuksen kera maailmanmestaruuden myötä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toni Korkeakunnas debytoi Panevėžysin peräsimessä – sai punaisen kortin: ”Se oli vähän turhaa”
- Napolin omistajalta raju visio – punaiset ja keltaiset kortit pois jalkapallosta
- Ensi kesän MM-joukkue vaihtaa päävalmentajaa – kisoihin aikaa kaksi kuukautta
- Liigajalkapalloilija, 20, kuoli ryöstössä
- ”Suoraan jalkapallon museoon” – Puskás-palkinto voidaan jakaa jo nyt
- Brasiliassa hämmentävä ulosajo – hieroi sukuelimiään ja sai punaisen kortin
- Paraguayssa nähtiin erikoinen näytelmä – ”Hassuin maali, mitä olen eläessäni nähnyt”
- Ranskalaistähti samaan kastiin Zlatan Ibrahimovićin ja Franck Ribéryn kanssa
- IF Gnistanin alkukausi synkistyi entisestään
- Toni Koskelan Kalmar taipui Tukholmassa: ”Ottelun alku oli meille kammottava”

- Tästä puhuu koko Saksa: Nainen miesten päävalmentajaksi Bundesliigassa
- Brasiliassa hämmentävä ulosajo – hieroi sukuelimiään ja sai punaisen kortin
- Paraguayssa nähtiin erikoinen näytelmä – ”Hassuin maali, mitä olen eläessäni nähnyt”
- Toni Koskelan Kalmar taipui Tukholmassa: ”Ottelun alku oli meille kammottava”
- Daniel Håkans iski tärkeän maalin Puolan mestaruustaistelussa