Mestarien liiga: Benficalta brutaali tyrmäys – Chelsea onnistui viimein maalien teossa
Mestarien liigassa ratkottiin tiistai-iltana kaksi neljännesvälieräparia, kun Benfica isännöi Brüggea, ja Chelsea Borussia Dortmundia.
Lissabonissa ei paljoa epäselvää paremmasta jäänyt, kun jo vieraspelistä 2-0 -johdon hankkinut Benfica takoi pallon peräti viidesti belgialaisten maaliin. Vieraat saivat laihaa lohtua loppuhetkien kavennuksesta. Benfica jatkaa kilpailussa yhteismaalein 7-1.
Stamford Bridgellä pelattiin vasta ottelun neljättä minuuttia, kun vieraitten Julian Brandtin reisi petti, ja joukkueensa runkotekijöihin kuuluva keskikenttäpelaaja joutui jättämään kentän. Tilalle Yhdysvaltojen maajoukkuemies Gio Reyna.
Maalin takaa-ajoasemasta peliin lähtenyt Chelsea vastasi ottelun alun hyökkäyksistä lähes yksin, kunnes varttia lähestyttäessä myös keltaiset alkoivat rakentaa ylöspäin ja nappasivat pallonhallinnan selkeästi.
28. minuutilla lontoolaisten Kai Havertz ampui pallon kimpoilun jälkeen alanurkkaa kohti – tolppaan. Kymmentä minuuttia myöhemmin saksalainen laukoi jo sisään, mutta avustava tuomari nosti lipun paitsion merkiksi.
Kahta minuuttia ennen avauspuolikkaan täyttä aikaa Raheem Sterling ensin epäonnistui ties kuinka monennen kerran viimeistelyssään, mutta sai pallon uudelleen ja tasoitti otteluparin. Pallo upposi sisään keskeltä, Alex Meyerin käden kautta.
Isännät veivät ensimmäisen jakson maalintekoyritykset nimiinsä lukemin 11-3, joten taukojohtoa voi pitää ansaittuna.
Pari minuuttia toisen jakson alusta; Ben Chilwellin keskitys napsahti boksissa Marius Wolfin käteen. Erotuomari Danny Makkelie kuunteli VAR-huonetta pitkään, ja kävi lopulta itse katsomassa tilanteen monitorilta. Havertz ampui tuomitun pilkun tolppaan. Rankkari kuitenkin tuomittiin uusittavaksi, ja toisella yrittämällä 23-vuotias onnistui. 2-0, Chelsea oli tehnyt ensi kertaa vuonna 2023 enemmän kuin yhden maalin ottelussa, ja oli matkalla jatkoon.
Johtoasemassa kotijoukkueen otteessa tapahtui herpaantumista, ja vieraitten oli toki pakkokin nostaa peliään. Tilanteet alkoivat painottua Kepan päätyyn.
Joao Felixin tehotilasto Chelsealle Mestarien liigassa ei auennut vielä; portugalilainen siirtyi penkille, Graham Potterin hakiessa puolustavampaa systeemiä Conor Gallagherin kentälletulon myötä.
Chelsea jatkaa puolivälierävaiheeseen yhteismaalein 2-1.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan

