Sevillan maalivahdin päälle hyökännyt katsoja sai 40 vuoden porttikiellon PSV:n kotiotteluihin
Sevilla pudotti PSV:n Eurooppa-liigasta turnauksen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella helmikuussa. Sevilla voitti otteluparin yhteismaalein 3-2 ja eteni neljännesvälieriin, joissa Fenerbahçe kaatui 2-1.
Sevillan maalivahti Marko Dmitrović koki PSV-otteluparin jälkimmäisessä osassa hyvin ikävän yllätyksen.
PSV:n kotistadionilla Eindhovenissa pelatun ottelun loppuhetkillä hollantilaiskannattaja juoksi kentälle ja löi Dmitrovićia naamaan ja kaulaan. Dmitrović sai kuitenkin tilanteen haltuunsa ja pisti hänen kimppuunsa juosseen katsojan maahan. Muutamaa sekuntia myöhemmin muut pelaajat ja järjestyksenvalvojat ehtivät tilanteeseen mukaan ja lopulta taluttivat katsojan pukusuojiin.
Dmitrovićin päälle hyökännyt katsoja sai kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.
PSV tiedotti antaneensa katsojalle 40 vuoden mittaisen porttikiellon kotiotteluihinsa.
20-vuotias katsoja oli jouduttu poistamaan PSV:n kotiottelusta kahdesti aiemminkin. PSV:n tiedotteen mukaan kyseisen katsojan piti olla Sevilla-ottelussakin porttikiellossa, mutta hän oli onnistunut siitä huolimatta pääsemään sisään stadionille.
Viime viikolla Konferenssiliigassa turkkilaisseura Sivassporin ”kannattaja” hyökkäsi Fiorentina-pelaaja Alessandro Biancon kimppuun kesken ottelun. Biancon nenä murtui hyökkäyksen yhteydessä. Lue lisää täältä.
Lähde: L’Équipe
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi