Uransa hiljattain lopettanut Franck Ribéry uuden aluevaltauksen kimpussa: ”En voi elää ilman adrenaliinia”

Franck Ribéry lopetti pelaajauransa syksyllä.
Ura loppui loukkaantumisten vuoksi. Italialainen Salernitana jäi Ribéryn uran viimeiseksi seuraksi. Ribéry ehti edustaa Salernitanaa reilun vuoden ajan. Ribéry liittyi välittömästi Salernitanan edustusjoukkueen valmennusryhmään.
Ribéry kertoi Sport Bildin haastattelussa tähtäävänsä valmentajaksi. Salernitana ei ole tiedottanut Ribéryn tarkkaa roolia edustusjoukkueen valmennusryhmässä, mutta Transfermarktin mukaan Ribéry toimii joukkueen teknisenä valmentajana.
– Tavoitteeni on olla valmentaja. Tällä hetkellä olen valmennuskursseilla saadakseni lisenssin. Valmentajana voisin löytää uudelleen sen adrenaliinin ja harjoituksissa ja otteluissa koetun paineen. En voi elää ilman adrenaliinia ja painetta. Tarvitsen niitä ollakseni onnellinen.
Ribéry pelasi Bayern Münchenissä vuodet 2007-19. Bayernin ehdottomiin seuralegendoihin lukeutuva Ribéry kertoi saaneensa eniten irti muutamasta valmentajasta.
– 12 vuoden aikana Bayernissa minulla oli loistavat välit Ottmar Hitzfeldin, Jupp Heynckesin ja Carlo Ancelottin kanssa. Ancelotti on upea tyyppi. Sain heistä kaiken irti, koska pääni oli tyhjä ajatuksista ja nautin kuin pikkulapsi, Ribéry viittasi aikaansa edellä mainittujen valmentajien kanssa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa
- Kaikki Serie A:n maanantain pelit on peruttu
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Kaikki Serie A:n maanantain pelit on peruttu
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä