Diogo Tomas hyppäsi tuntemattomaan löytäen oman rauhan – Huuhkajien puolustaja paljasti syyn lyhyen sopimuksen taustalla: ”Se tuntui oikealta”
Diogo Tomas otti vastaan uransa ensimmäisen haasteen ulkomailla maaliskuun alussa. Huuhkajien puolustaja jätti Kuopion ja KuPSin taakseen ja siirtyi Norjan pääsarjaa pelaavan Odds BK:n paitaan.
Elämä uudessa maassa on ollut toistaiseksi seesteistä Tomasin, 25, vietettyä paljon aikaa oman itsensä kanssa. Norjan kaunis luonto on ollut sopiva ympäristö rauhoittua ja tutkiskella.
– Lämmin ja inspiroitunut olo. Tuntuu, että olen oikealla tiellä. Nyt haluaa vain pysyä tässä hetkessä, eikä kiirehtiä, Tomas kuvaili tuntemuksiaan ensimmäisten kuukausien jälkeen Norjassa SuomiFutis-sivustolle Huuhkajien mediatilaisuudessa.
– Olen ollut aika paljon luonnossa ja yrittänyt imeä sitä, mitä Norja on itseeni. Tämä on kuitenkin aika ainutlaatuinen tilaisuus.
Odd on ollut Tomasille hyvältä tuntuva valinta. Norjalaisorganisaatiolla on katse eteenpäin ja seura on tehnyt vaikutuksen suvaitsevaisuudellaan kaikenlaisia ihmisiä ja persoonia kohtaan.
Myös säännöllinen rooli kokoonpanosta on löytynyt ja peliaikaa on kertynyt jo yhdeksässä Eliteserienin ottelussa. Avausmaalikin syntyi cup-pelissä Uraeddia vastaan toukokuussa.
– Siellä voi olla oma itsensä, Tomas kehuu.
– Se on moderni seura. Valmentaja haluaa kehittää jatkuvasti peliä ja kokeilla uusia asioita. Se on kasvattanut minua pelaajana ja koko ajan joutuu keksimään uutta.
Tomas teki Oddiin siirtyessään vain vuoden mittaisen sopimuksen. Päätöksen taustalla oli halu pitää ohjat omissa käsissään.
Puolustaja pitää kuitenkin jalat maassa tässä hetkessä ja yrittää hoitaa oman ruutunsa mahdollisimman hyvin.
– Se tuntui siinä kohtaa oikealta. En halunnut sitoutua pidemmäksi aikaa. Koin myös pystyväni todistamaan itseni siinä ajassa ja pitää valinnan minun käsissäni, Tomas avaa.
Tomas on Huuhkajien mukana EM-karsintojen ensimmäisissä kotiotteluissa. Suomi kohtaa perjantaina Slovenian ja maanantaina San Marinon Helsingin Olympiastadionilla.
Joni Ahokas, Helsinki
Twitter: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui