Hollannin naiset näyttivät epäilijöille: voitto poikien joukkueesta
Alankomaiden naisten A-maajoukkue on voittanut sunnuntaina pelatussa harjoitusottelussa ASC De Volewijckersin 18-vuotiaat miehet 2–1-lukemin. De Volewijckers on Amsterdamin pohjoispuolen telakka- ja teollisuusalueella vaikuttava amatööriseura.
Hollannin avausmaalin teki vasta 19-vuotias Esmee Brugts ja voittomaalin Daniëlle van de Donk.
Peli oli aiheuttanut harmaita hiuksia Alankomaiden jalkapalloliitolle, joka halusi salata sen sekä faneilta että lehdistöltä. Liitto pelästyi mahdollisesta tappiosta aiheutuvaa mainehaittaa ja pyrki häivyttämään tähän liittyviä huolia värväämällä turvallisuusmiehiä ja kiinnittämällä korkeita näkyvyysesteitä Zeistin harjoituskentälle. Toimista uutisoi NU.nl.
Maajoukkueen päävalmentajan Andries Jonkerin kerrotaan suhtautuneen peliin rennosti ja tottuneesti. Hänen mielestään on selvää, että pojat ovat fyysisesti naisia vahvempia. Näin ollen oletusarvon pitikin olla, että harrastajat kyllä pärjäävät naisten kanssa.
Naisten voiton johdosta Hollannin liitto päätti julkistaa täysimittaisen ottelun lopputuloksen. Ottelu oli osa maajoukkueen MM-kisoihin valmistavaa harjoitusohjelmaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta

- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”