Paolo Maldinille potkut AC Milanista, joukkueen tähdet raivoissaan – kaaos vaarassa levitä
Italiasta kantautuvien lehtitietojen mukaan AC Milan on antanut potkut Paolo Maldinille ja Ricky Massaralle. Päätöksen teki suurseuran tuore omistaja, sijoitusyhtiö RedBirdin perustaja Gerry Cardinale. Maldini on työskennellyt viimeiset vuodet Milanin teknisenä johtajana, Massara on hänen oikea kätensä.
Taustalla kerrotaan olleen tapaaminen Milanin seuraavan kauden perusluonteisesta toimintasuunnitelmasta. Cardinalen ja Maldinin välillä paljastui valtavia näkemyseroja, vaikka neuvottelut kestivät vain muutamia minuutteja, uutisoi Pietro Mazzara. Tuttomercatoweb kertoo, että tapaukseen liittyy myös toimitusjohtaja Giorgio Furlani. Maldinilla on pitkään ollut kiistoja seuran bisnespuolen kanssa, muun muassa investointien suuruudesta.
Jos Maldini erotetaan, voi tiedolla olla merkittäviä vaikutuksia Milanin tulevaisuuteen. Maldinin tekemää työtä on arvostettu joukkueen sisäisen johtoryhmän ulkopuolella. La Repubblica kirjoittaa, että ensi kausi saattaa muodostua ”kaaokseksi”, kun Cardinale ja Furlani haalivat lisää valtaa itselleen.
Joukkueen ykköstähdet ovat vihaisia. Rafael Leão antoi sen näkyä sosiaalisessa mediassa, kun hän twiittasi miettivän emojin. Leão ei tiettävästi olisi allekirjoittanut jatkosopimusta, jos olisi tiennyt Maldinin lähtevän; Mike Maignan on alkanut epäröidä, kannattaako hänen enää sitoutua seuraan; ja Theo Hernández harkitsee siirtopyynnön lähettämistä.
LUE MYÖS:
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”