Seinäjoen Jalkapallokerhon päävalmentaja Joaquín Gómez uskoo, että hän palaa vielä jonain päivänä takaisin Englantiin.

Espanjalainen Gómez, 36, vietti noin vuosikymmenen Englannissa erilaisissa valmennustehtävissä ennen kuin hän päätyi Suomeen.

Osa-aikainen pesti Pikkuhuuhkajien apuvalmentajana johti vastaavaan rooliin SJK:ssa. Kaudella 2021 hän valmensi HIFK:ta Veikkausliigassa ennen kuin palasi Seinäjoelle – tällä kertaa päävalmentajaksi.

Kirjoitushetkellä SJK on Veikkausliigassa toisena, pisteen perässä Kuopion Palloseuraa, joka on pelannut kaksi ottelua enemmän. Gómezin miehistö on voittanut tämän kauden liigapeleistään kahdeksan ja pelannut kolmessa tasan. Tappiosarake näyttää yhä nollaa.

– Meillä on ollut uskomaton kausi 11 ottelun aikana – olemme edelleen tappiottomia, olemme päästäneet vain kolme maalia ja olemme edellä tavoitteitamme ja hyvissä asemissa, kertoo Gómez Athleticin haastattelussa.

– Pelaajat ovat pärjänneet niin hyvin, että meidän on ehkä mietittävä tavoitteitamme uudelleen. Ryhmämme on hyvin nuori ja nälkäinen. Meidän täytyy katsoa, jos viritämme asioita vielä hieman, niin ehkä voimme antaa itsellemme parhaat mahdollisuudet voittaa liiga. Se olisi uskomaton saavutus tälle seuralle. Se on tehnyt sen kerran, muutama vuosi sitten, mutta se on hyvin nuori seura.

Artikkeli jatkuu twiitin alla.

The Athletic | Football

@TheAthleticFC
Joaquin Gomez's coaching journey is less than conventional.

The Spaniard has worked at Brighton, Luton and Stoke but is now in Finland as a head coach and enjoying success — but has ambitions to return 'home' to England and the EFL.

📝 @nancyfroston

theathletic.com/4609286/?sourc…
theathletic.com

Joaquin Gomez and a coaching journey less travelled - is an EFL club next?

Spaniard Gomez has worked at Brighton, Luton and Stoke but is now in Finland as a head coach - though he plans to return 'home' to England

Gómez haluaa tulevaisuudessa haastaa itseään valmentajana isommissa ympyröissä. Hänen ja SJK:n sopimus on voimassa tämän kauden loppuun saakka ja sisältää vuoden jatko-option.

– Olen ollut kolme vuotta liigan nuorin päävalmentaja, mutta ihmiset alkavat pian saada minua kiinni. Haluaisin haastaa itseäni kilpailukykyisemmissä liigoissa. Ihmiset kyselevät, palaanko Espanjaan, mutta pidän realistisempana vaihtoehtona paluuta Englantiin. Ymmärrän, miten peli [siellä] toimii parhaiten, ja näen polun alemmissa liigoissa.

– Minun ei ole helppoa palata sinne, missä kaikki alkoi minulle ammatillisessa mielessä, ja tehdä siellä hyvä vaikutus, mutta olen kunnianhimoinen.

Englannissa Gómez on toiminut apuvalmentajana Stokessa, Lutonissa ja Brightonissa, jossa hän työskenteli lyhyesti yhdessä Huuhkajien topparilegendan Sami Hyypiän kanssa.