KuPSille toivottu ja Veikkausliigassa jo tasonsa osoittanut ulkomaalaisvahvistus – luonne urheilijalle epätavallinen

Australialainen Tete Yengi edustaa loppuvuoden Veikkausliigaa pelaavaa Kuopion Palloseuraa. 22-vuotias hyökkääjä siirtyy KuPSiin lainalle Englannin Mestaruussarjan Ipswich Townista.
Yengi pelasi viime vuoden Vaasan Palloseurassa ja teki 27 ottelussa seitsemän maalia ja syötti 11. Kevätkauden hän vietti lainalla Englannin neljänneksi korkeimman sarjatason, Kakkosliigan, Northampton Townissa, missä vastuuta tuli todella vähän.
– Tuntuu hienolta olla täällä. Pääsin viime vuonna pelaamaan KuPSia vastan muutaman kerran, ja kokemus ei ollut hauskin mahdollinen vastustajana. Onkin hienoa olla nyt keltamustassa pelipaidassa enkä malta odottaa, että pääsen aloittamaan harjoittelun joukkueen kanssa, kommentoi Yengi KuPSin tiedotteessa.
KuPSin päävalmentaja Jani Honkavaara näkee uuden hankinnan vahvuudet.
– Tete oli yksi meidän ykköstavoitteistamme siirtoikkunassa. Pelaajana hän on juoksuvoimainen, hyvä suojaamaan palloa ja erittäin varma viimeisessä linjassa. Hän tuo meille ulottuvana pelaajana paljon vaaraa boksipelaamiseen.
Yengi viihtyi viime vierailullaan hyvin Suomessa. Yksi syy siihen saattoi olla suomalaisiin yleensä yhdistetty vetäytyvä luonne.
– Olen aina ollut ujo lapsi, joten on ollut haasteellista sopeutua uusiin joukkueisiin. Mutta täällä se kävi oikeasti helpommin kuin olin olettanut, totesi Yengi viime vuonna Optus Sportin haastattelussa.
Muokattu 16.7. klo 17.33: Lisätty maininta Northampton Townista.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kansojen liigan välieräparit selvisivät jännitysnäytelmissä – nämä suurmaat kohtaavat toisensa
- Huuhkajat kohtaa tämän suurmaan MM-karsinnoissa – puolivälierätrillerissä dramaattinen ratkaisu
- Saksa pudotti Italian ulos maalijuhlissa – Joshua Kimmichillä hurjat tehot
- Cristiano Ronaldolta paha epäonnistuminen – Portugali tasoitti yhteismaalit
- Juventus antoi Thiago Mottalle potkut – tässä korvaaja
- Suuttunut Cristiano Ronaldo näpäytti toimittajia: ”Katsokaa minua silmiin”
- Franck Ribéryn ura oli päättyä hurjalla tavalla: ”He olisivat voineet leikata jalkani irti”
- Ruotsi koki historiallisen nöyryytyksen! Jättiflopista turhautuneita reaktioita – ”Tällaista ei saa tapahtua”
- Bayer Leverkusen haluaa tähtipelaajalleen jatkosopimuksen – Valioliiga houkuttaa
- Manuel Neuerille uusi takaisku

- Pikkuhuuhkajien valmistautumiselle EM-kisoihin surkea aloitus
- Bayer Leverkusen haluaa tähtipelaajalleen jatkosopimuksen – Valioliiga houkuttaa