Elias Mastokangas jättää FC Interin. Turkulaisseura tiedottaa 22-vuotiaan keskikenttäpelaajan sopimuksen päättyvän ennenaikaisesti.

FC Inter Turku

@FCInterTurku
FC Inter ja Elias Mastokangas ovat sopineet pelaajan sopimuksen ennenaikaisesta päättymisestä.

Inter kiittää ”Mastoa” ajasta seurassa ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää jatkoon. 💙🖤

Lue lisää 👇
fcinter.fi/elias-mastokan…

#fcinterturku #veikkausliiga

Mastokankaan sopimus olisi jatkunut alun perin kuluvan kauden loppuun saakka.

Mastokankaan Inter-ura käynnistyi kaudella 2017. Hän esiintyi 59 ottelussa seuran edustusjoukkueessa ja teki kahdeksan maalia.

Mastokankaan vastuu on jäänyt alkukaudesta pieneksi. Peliaikaa on kertynyt vain 201 minuutin verran kilpailullisissa otteluissa.

– Hänelle ei löytynyt täällä sopivaa pelillistä roolia ja siksi sitä on ymmärrettävää hakea muualta. Tämän sopimuksen päättämisen myötä pystymme samalla kohdistamaan pelaajabudjettia paremmin niille pelipaikoille, joihin valmennus kaipaa lisää pelaajia, Interin hallintopäällikkö Lauri Kemppainen perusteli Mastokankaan lähtöä.

LUE MYÖS!