Luis Suárez siirtymässä vuodenvaihteessa Inter Miamiin
MLS-seura Inter Miami on viime viikkoina hankkinut Leo Messin, Sergio Busquetsin ja Jordi Alban joukkueeseensa.
Messi on tehnyt Huuhkajista tutun Robert Taylorin kanssa hurjaa jälkeä edellisissä otteluissa. Inter Miami voitti keskiviikkona Leagues Cupissa Atlanta Unitedin 4-0. Taylor ja Messi viimeistelivät kummatkin kaksi maalia ja antoivat lisäksi syötöt toisiensa maaleihin.
Messi on saamassa vanhan kaverinsa Luis Suárezin jälleen joukkuetoverikseen.
Grêmio ja Suárez pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että osapuolten välinen sopimus puretaan vuodenvaihteessa. Suárezin alkuperäinen sopimus olisi kattanut vielä koko ensi vuoden, mutta uruguaylaiskärki haluaa siirtyä entisten joukkuetovereidensa joukkoon Miamiin.
Suárez halusi siirtyä Inter Miamiin jo tänä kesänä, mutta Grêmio ei suostunut päästämään irti maalitykistään kesken kauden.
Muun muassa TyC Sportsin mukaan Suárez on jo päässyt Inter Miamin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta. Suárezin on määrä siirtyä vapaana agenttina Inter Miamiin joulu-tammikuussa.
Taylorin, 28, nykyinen sopimus Inter Miamin kanssa päättyy vuodenvaihteessa. Taylor on tehnyt kesäkuun maajoukkuetauon jälkeen Inter Miamin paidassa neljä maalia ja antanut kolme maalisyöttöä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä