Kritisoitu Tottenham-hyökkääjä hakee psyykkistä apua: ”Palaan entistä vahvempana”
Richarlison on edustanut Tottenhamia reilun vuoden ajan.
Tottenham hankki hänet Evertonista noin 60 miljoonalla eurolla kesällä 2022. Richarlisonin ensimmäinen kausi Tottenhamissa oli suorastaan surkea. Kallis hankinta jäi olemattomalle vastuulle Lontoossa ja pelasi kauden aikana vain reilut 1450 minuuttia. 35 ottelussa syntyi yhteensä kolme maalia.
Myös kuluva kausi on lähtenyt huonosti käyntiin. Richarlisonin pitäisi olla joukkueen ykköskärki, mutta tehot loistavat poissaolollaan. Ennen viikonloppua neljässä sarjaottelussa ei ollut syntynyt maaliakaan.
Maaliton putki jatkui myös maajoukkueessa. Richarlison avasi kummatkin Brasilian MM-karsintaottelut, mutta ei onnistunut maalinteossa. 26-vuotiaan hyökkääjän nähtiin itkevän tultuaan vaihtoon Bolivia-ottelussa.
– Kentällä olen onnellinen. Joukkue yritti auttaa minua mahdollisimman paljon. Joskus asiat eivät mene niin kuin haluamme niiden menevän. Vaikka haluaisin tehdä asiat oikein, niin joskus ne menevät silti huonosti. Olen keskittynyt Tottenhamiin. Myrsky on jo ohitse.
Richarlison kertoi hakevansa psyykkistä apua Englannissa.
– Viimeiset viisi kuukautta ovat olleet minulle vaikeita. Nyt asiat ovat hyvin kotona. Ihmiset, jotka keskittyivät minuun vain rahojeni vuoksi, ovat siirtyneet jo syrjään. Olen varma, että pelaan hyvän kauden Tottenhamissa ja asiat palaavat raiteilleen.
– Palaan Englantiin ja etsin psyykkistä apua. Etsin itselleni psykologin tehdäkseni töitä mieleni eteen. Palaan entistä vahvempana. Uskon pääseväni mukaan seuraavaan maajoukkueryhmään. Teen töitä sen eteen. Kyse on vain siitä, että saisin hyvän jakson Tottenhamissa. Tällä viikolla istun alas Tottenhamin kanssa. Tarvitsen pelirytmiä.
Richarlison palasi maalin makuun lauantaina, kun hän iski 98. minuutilla tasoitusmaalin Sheffield Unitedin verkkoon ja syötti vain kahta minuuttia myöhemmin ottelun voittomaalin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”